15. joulukuuta 2015

Maunulan Yhteiskoulun uuden rakennuksen vihkiäistilaisuudesta 7.5.1959

Ote Maunulan Yk:n vuosikertomuksesta 1958-1959. Itse kävin Maunulan Yhteiskoulussa luokat I (1957-1958) II (1958-1959) ja III (1959-1960). Kolmannen jälkeen siirryin äitini pyynnöstä lähempänä olevaan Käpylän Yhteiskouluun. 
Pääsin Maunulassa mukaan historialliseen tapahtumaan. Koulumme oli Viipurin Realikoulun evakkokoulu, joka oli sijoitettu osittain Helsingin Kallioon Vaasanrinteen Yksityislyseoksi sekä Maunulan kansakouluun vuokralle. Siinä minäkin kävin ennen uuden talon valmistumista. Olimme iltavuorossa, koska kansakoulu oli aamuvuorossa. Muistan, että pulpetti piti tyhjentää, kun koulu päättyi. Kerran unohdin, ja joku oli kähveltänyt juuri isältäni Haaparannasta tuliaisiksi saamani hienon penaalin, uuden mustetäytekynän ja muutakin pientä. 
Uutta koulutaloa Kuusikkotielle rakennettiin jo ja pääsimme 1959 muuttamaan tilavaan, valoisaan ja innostavaan kouluumme.
Rakennuksen vihkiäistilaisuus järjestettiin helatorstaina 7.5.1959. Paikalla oli arvokasta väkeä kouluhallinnosta ja myös kaupunginjohtaja Arno Tuurna, joka piti juhlapuheen Maunulan Yhteiskoulun (entisen Viipurin Realikoulun, Maanviljelys- ja Kauppalyseon) kunniaksi. Hieno ja liikuttava puhe on liian pitkä toistettavaksi tähän.
Itse sain kunnian olla mukana juhlassa esiintyneessä lausuntakuorossa, josta tiedot selviävät seuraavista skannauksista. Alussa on luokanvalvojamme, pastori Kaarlo Mäkisen juhlapuheen loppuosa. Puhe oli sen ajan tyyliin kirkollisisänmaallinen.
Olin innokas runoilija ja lausuja ja todella iloinen 13-vuotias päästessäni mukaan esiintymislavalle Viipurin Realikoulun entisistä oppilaista kootun aikuiskuoron ja nuorista koottujen tyttö- ja poikakuorojen joukkoon, minulla oli oma pieni soolokin. Palkkioksi saimme Fazerin Sekalaisia.

Seuraavassa selviää kunkin kuoron osuudet. Pidin erityisesti tuosta Viipurin valot -runosta, jonka myötä ajatukseni riensivät oman sukuni evakkoreissuihin Säkkijärveltä ja Virolahden rajan taakse jääneiltä saarilta. Isänikin oli rannikkopatteristossa puolustamassa juuri Viipurinlahtea. Herkkänä tyttönä kyyneleetkin valuivat poskilla.
Klikkaa isoiksi tekstit...








20. elokuuta 2015

Kirjan väliin unohtuneet Cyranon hatun töyhtösulka ja ohjaaja Max Reinhardtin valokuva

Tässä pari Egon Friedellin Uuden ajan kulttuurihistorian väliin 
isältäni jäänyttä kirjanmerkkiä:



Max Reinhardt (1873-1943), alkujaan Goldmann, oli itävaltalais-saksalainen ohjaaja ja teatterinjohtaja, joka aloitti uransa näyttelijänä 1894–1904 Deutsches Teaterissa ja toimi sitten sen johtajana. Hän yhdisti teatteriin 1906 Kammerspiele-näyttämön ja ohjasi kahdessa berliiniläisessä teatterissa 1920-luvulla sekä lisäksi Salzburgin juhlanäytäntöjä. Teatterinjohtajana Reinhardt toimi jälleen Wienissä, kunnes muutti 1933 Hollywoodiin johtamaan vaimonsa kanssa teatterikoulua. Reinhardt oli aidon atmosfäärin ja visuaalisesti tehokkaiden näyttämötunnelmien mestari, jonka kuuluisia ohjauksia ovat: Kesäyön unelma (josta ohjasi myös elokuvan), Venetsian kauppias, Kuningas Oidipus sekä operetti Orfeus Manalassa (tiedot Wikipediasta).

24. helmikuuta 2015

Ruovesi, kulttuurisihteerin satumaa


Ruoveden kulttuurihistoria tarjoaa ehtymättömästi ammennettavaa erilaisiin tapahtumiin. Siellä on juhlittu samaan aikaan monia Suomen taiteen suurmiehiä, kuten tällä 2003 laatimani kesäesitteen sivulla voi nähdä. 
Tänä vuonna tulee kuluneeksi 150 vuotta ainakin Jean Sibeliuksen, Akseli Gallen-Kallelan ja Pekka Halosen syntymästä. Viime vuonna oli Runebergin syntymän 210-vuotispäivä. Kaikki muut paitsi Pekka Halonen vaikuttivat ja vaikuttavat edelleen merkittävästi Ruovedellä, eniten Gallen-Kallela. Pekka Halonen on nykyisen kotipaikkani juhlittu taiteilija Sibeliuksen ohella; Halosenniemi on tuossa lähellä, kuten myös Sibeliuksen Ainola. Tiedossa on paljon tapahtumia.