21. marraskuuta 2012

Taiteilija Joonas: "Vain piirtämällä oppii piirtämään"

Olin aikoinani useita vuosia Postipankin mainososastolla tekemässä muun ohella Kultapossu-lehteä. Lehden kansikuvat piirsi silloin taiteilija Veikko Savolainen alias Joonas. Tässä hänen taitavasta kynästään lähtenyt vuoden 1979 joulukuun lämminhenkinen kansikuva lukuisine pienine yksityiskohtineen.


Vuoden 1982 elokuun numerossa Veikko Savolainen kertoi itsestään ja työstään (lyhennelmä):
"Sain 7-vuotiaana joululahjaksi  Iskevä Salama -sarjakuvakirjan eli Flash Gordonin, jonka oli piirtänyt Alex Raymond. Selasin sitä niin lumoutuneena, että muut joululahjat unohtuivat. Siitä päivästä lähtien olen halunnut piirtää sarjakuvia. Pienenä poikana piirsin sarjakuvia kotirintaman tapahtumista isälleni, joka oli sodassa. Kun ensimmäinen kuvani julkaistiin, olin 11-vuotias. Ammattimaisen piirtämisen aloitin 17-vuotiaana. Nimi Joonas kuului alun perin sarjakuvahahmolle, jota piirsin 21 vuotta." Lopuksi Savolainen antoi ohjeen taiteilijoiksi haluaville kultapossukerholaisille: 
"Vain piirtämällä oppii piirtämään".

https://fi.wikipedia.org/wiki/Flash_Gordon

Margrethen ja Leenan taidetumput


Tässä on kansiossani piileskellyt, 1950-60-luvulla USA:sta lähetetty, mutta Tanskassa painettu joulukortti takanaan teksti: From an original by Margrethe. Copyright L. Levison Jr. LTD 10-5607 C. Kortti on ollut maineikkaan paperialan yritys H. George Caspari Inc:in (tämä on linkki) valikoimissa. 
On syytä uskoa, että originaali on kuninkaallista alkuperää eli taiteilijanakin tunnetun Tanskan kuningattaren luomus. Sain kortista idean esitellä ystäväni, ruoveteläisen taiteilijan Leena Kulmalan ihanat, kirjotut tumput. Vielä ehtii inspiroitua neulomaan ja tekemään kirjontatöitä joululahjoiksi.
Kiitos Leenalle luvasta julkaista kuvat, jotka nappasin hänen Facebook-albumistaan. 
Alla olevien kuvien copyright on siis Leena Kulmalan.

16. marraskuuta 2012

Kotiseutumuseot ovat täynnä aarteita


Piipahdan eri paikkakuntien kotiseutu- ja muissa museoissa aina, kun sellaisen huomaan. Minulle läheisin on Ruoveden kotiseutumuseo, joka vietti kesällä 
80-vuotisjuhlaansa. 
Vanhan Suur-Ruoveden alueelta museonmäelle siirrettyihin, 1600-1800 -luvuilta peräisin oleviin rakennuksiin on kertynyt satoja, myöhemmin Museoviraston tuella luetteloituja esineitä. Siinä hommassa minäkin olin mukana ja hauskaa oli; enpä olisi monenkaan härvelin nimeä, saati käyttötarkoitusta arvannut. Lisäksi esineet kertovat entisaikojen käsityötaidoista. Yllä on ajat sitten museolle suunnittelemani kortti, jota ei saa mistään. Lisää aiheesta, varsinkin kuvan reestä toisessa blogissani, johon pääsee sinistä korostusta klikkaamalla.

10. marraskuuta 2012

Rippilapsen kirje vuodelta 1903

Äidinäitini sisar kätki rippilapsena kotitalonsa hirrenrakoon viestin, joka oli kirjoitettu 1903 ja löytyi korjaustöiden yhteydessä 1940-luvulla. Sain siitä kopion talon nykyisiltä omistajilta tehdessäni sukututkimusmatkan Liminkaan 1994.

Epätoivon ja pelon välillä. 
Nyt on sunnuntai Kesäkuun 7 päivä. Huomenna alkaa rippikoulu Limingan kirkossa. Olen toivon ja epätoivon välillä josko minä pääsen koulusta pois sitten lopussa. Äsken luin katekismuksen tuossa, sain yhteen kertaan läpi. Pitäisi ruveta lukeen piplian historiaa. Woi kun minua pelottaa kun en minä oikein osaa voi voi ja mulle pauhataan kun olen kulkenut tansseissa ja iltamissa. Kyllä minä kadun niin kovasti kun en ole käynyt pyhäkoulua voi voi ja se sairaanhoitaja on kannellut ja minulle pauhataan. Ihan tahtoo tulla itku kurkkuun väkistenkin. Kyllä se on surku jos minä en pääse (iso reikä paperissa keskellä) kyllä aivan peloissani olen siihen ep... kun pelkään niin kovasti!!!!!! Rukoilen Jumalaa auttamaan minua että minä pääsisin pois, en voi. Auta auta minua auta rakas Kaikkivaltias Isä, jos enään kelpaan sulle. Lopetan. Lopetan tämän kun en enään jaksa, enään kun niin pelkään kovasti. Voi voi voi voi voi voi voi voi. Limingassa Kesäkuun 7 p. 1903


Ilo ja riemu
Nyt on jo kulunut kaksi viikkoa siitä kun koulu alkoi. Ja jo on se loppunut. Pääsin minäkin pois koulusta ja ei pauhattukaan ollenkaan. Kiitos olkoon Jumalan sillä se oli hänen tahtonsa. Juhannuksena on rippilapset ja tiistai-iltana pitäs mennä lehittään kirkkoa 6 iltapäivällä. Maria, Aina Jukola, Anna Ojanperä, Hanna Ylitalo, Sofia Arfman, Anna Mattila, Alma Niemelä, Inga Tiusanen, Jenni Lampela, Ita Wäisänen, Maria Pasanen, Wanni Anttila. Siis juhannuksena on viimenes toimitus Limingassa Kesäkuun 26 p. 1903 Herran ehtoollinen.
Älkää maailmaa rakastako. Älkääkä mitään mitä mailmassa on.
Lihan himo ja silmäin pyyntö. Ei se ole isästä vaan se on maailmasta.
Tulevana juhannuksena mennään Pappilaan kello 5 illalla muisteleen näitä kouluaikoja. Liminka Kesäk. 1903
Jumala neuvokoon, opettakoon ja johtakoon minua vaikeiden kohtaloidenkin läpi. Jumala, Isä, anna että tämä hetki olis minulle siunaukseksi, eikä kiroukseksi. Siunaa Auta minua Isä.