30. elokuuta 2012

Säännösteltyä elämää

Sukulaiseni ovat säilyttäneet elintarvikkeiden säännöstelykuponkeja vuodelta 1921 ja 1940-luvulta. Minäkin ostin vielä vuonna 1954 kortilla kahvia Elannon modernista pikamyymälästä, joka sijaitsi lapsuudenkotini talossa Helsingin Käpylässä. Tästä varmaan johtuu, että ikätoverini ja meitä vanhemmat varsinkin, pitävät kahvia edelleenkin arvokkaana ja vievät paketin tuliaisiksi kylään mennessään.



Ylempi on valtion leipä- ja vehnäkorttiarkki, joka on jäänyt osittain käyttämättä, koska ensimmäisen maailmansodan vuoksi 1914 alkanut säännöstely loppui maaliskuussa 1921. Säännöstelyn syistä on useita artikkeleita netissä.
Olen jonottanut 1950-luvun alussa äitini mukana säännöstelykuponkeja Stadionilla. Jono oli pitkä kuin nälkävuosi tai kuin nykyajan oikea leipäjono, jollaisia ei olisi uskonut näkevänsä Suomessa vuonna 2012. Onneksi meillä ei kenenkään tarvitse kuolla nälkään ja hyvällä tahdolla voimme auttaa hädänalaisia sekä täällä että maailmalla. Kortti vuosilta 1953-54 on kuulunut miehelleni.

1 kommentti:

  1. Kas kun minäkin muistan nuo pienet lipukkeet joita tarvittiin ruokakaupassa. Se kuului hyvään järjestykseen jolla pyrittiin takaamaan kaikille jotakin.
    Silloin pikkupoikana ne tuntuivat ihan luonnolliselta asialta kun ei ollut vielä muuta nähnytkään.

    VastaaPoista