27. toukokuuta 2013

Ei ole enää markkoja taskussa, kokoelmissa kuitenkin


Suomen setelimarkkoja kokoelmistani. Tuossa punaisessa kympissä on allekirjoittajana Urho Kekkonen ja vuosiluku 1945. Muistan lapsena käyttäneeni samanlaista. Violetissa kaksikymppisessä, ruskeassa kympissä ja vihreässä vitosessa on vuosiluku 1939. Näitä löytynee myös setelien myyntisivuilta. Arvoa en tiedä; en todellakaan ole mikään numismaatikko.

Satasesta markaksi


Vuoden 1963 rahauudistuksessa käyttöön otettu setelisarja perustui jo vuodesta 1955 käytössä olleisiin, Tapio Wirkkalan suunnittelemiin seteleihin. Tähän skannaamani markka sekä sininen vitonen ovat mielestäni kauneimpia rahojamme. Vanhojen seteleiden keräilyarvoon vaikuttavat paitsi kunto ja vuosiluku, myös sarjanumerot ja allekirjoittajat. 
Olin seitsemäntoista, kun rahauudistus teki satasesta markan ja toi pennit uudelleen käyttöön. Vähän aikaa piti totutella uusiin arvoihin ja siihenkin, että miljoonääriksi oli enää turha tavoitella; entinen milli olikin nyt kymppitonni. 
Koteihin alettiin ostaa elektroniikkaa ja autojen tuontisäännöstely lopetettiin. Vuosikymmenen lopulla autoja olikin jo lähes 800 000. Etelänmatkat alkoivat ja myös Neuvostoliitosta tuli suosittu matkailukohde. Vuonna 1963 markan ostovoima oli vielä 10 kertaa suurempi kuin vuonna 2001.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti