25. lokakuuta 2012

Pepi matkasi mantelimaasta Suomeen 2001

Sisareni Auli Wahlbergin kirjoittama ja kuvittama lorukirja Mantelimaasta Suomeen kertoo espanjalaisesta Pepito-löytökoirasta ja tämän suomalaisista eläinystävistä. Loruissa tutustutaan kurjen liiketoimiin, sammakon ja hanhen kuorolauluun sekä sirkusnallen temppuihin. Saamme tietää myös, mitä tapahtuu, 
kun Mirri väsyy sillin makuun, ja kuinka käy hukkien köydenvedossa. Auli on kuvaamataidonopettaja, jonka kanssa julkaisimme yhdessä kirjan Kosketan eilistä 2006. Loppuunmyydyssä kirjassa on runojani höystetty Aulin maalauksilla.


Kuvassa Espanjan Fuengirolasta hylättynä löytynyt kirjan päähenkilö. Ihanin tuntemani seurakoira alkaa olla jo vanhus, mutta vielä vilkas ja pirteä. Se on useasti päässyt käymään isäntäväkensä kanssa myös entisessä kotimaassaan.

24. lokakuuta 2012

YK:n päivä: Unifemin äitiä muistellen

Tänään muistelen taas perinteisesti aikoja, jolloin järjestimme Ruovedellä YK:n päivän rauhanmarsseja ja -juhlia. Vuosia sitten emännöin jo eläkkeellä olleen YK:n apulaispääsihteeri Helvi Sipilän (k. 2009) vierailua Ruovedellä, kun hän kävi perustamassa sinne Unifemin paikallisyhdistyksen (United Nations Development Fund for Women). Huomaavainen vieraamme oli etukäteen ottanut selvää Ruoveden nähtävyyksistä. Kuvassa silloinen kirkkoherra Lauri Riihijärvi esittelee Sofia Magdalenan kirkon aarteita.


Kierroksen jälkeen illastimme rennoissa tunnelmissa puhellen niitä näitä. Helvi Sipilä kertoili tarinoita YK-vuosiltaan ja kehui kovasti entistä työtoveriaan Martti Ahtisaarta. Hän oli kuulemma hyvin arvostettu henkilö maailmalla. Suomessa häntä ei ainakaan kovin yleisesti silloin tunnettu. "Siitä miehestä kuullaan vielä", sanoi vieraamme. Eipä tainnut itsekään aavistaa puhuvansa tulevasta presidentistä ja Nobelin rauhan-palkinnon saajasta.
Helvi Sipilä oli välitön ja mukava persoona, jonka kanssa koko maailma tuli hyvin toimeen. Hän olisi ollut varmaan pettynyt, kun Suomi jäi YK:n turvaneuvoston ulkopuolelle. Tässä tietoa hänen lempilapsestaan:

http://www.unwomen.fi/historia


Ostamalla UNICEF-tuotteita
annat lapselle paremman tulevaisuuden.

Tee ostoksesi helposti verkkokaupassa:
http://www.unicef.fi/myynti.
Voit tutustua laajaan kortti- ja 
lahjatavaravalikoimaan ja tehdä tilauksesi.

20. lokakuuta 2012

Muisto Veikko Ahvenaiselta 15 vuoden takaa


Veikko Ahvenainen on suomalaisten rakastama harmonikkataiteilija, jonka konsertin järjestin Ruovedellä syyskuussa 1997. Hän suuntasi tämän jälkeen Amerikan-kiertueelle ja lähetti kiitoskortin Coloradosta 20.10.1997; tasan 15 vuotta sitten. Kortti pääsi kokoelmiini; onhan se mukava muisto virka-ajoiltani.

http://muistinmusiikkia.blogspot.fi/2012/10/muistoja-veikko-ahvenaiselta-15-vuoden.html

August III teki hyvän kaupan 1754

Taiteilijat, runoilijat ja säveltäjät tuntuvat saavan erityistä innoitusta siivekkäiltä ystäviltään. Heidät mainitaan melkein jokaisessa joululaulussa, kirkkomaalaukset ovat täynnä enkeleitä ja kirkkosävellyksissä voimme kuulla heidän sointuvaa kuorolauluaan.


Lapsuuden kiiltokuva on kaikille tuttu; jäljitelmä Rafaellon Sikstiiniläismadonnan enkelilapsesta, joka alkuperäisteoksessa seuraa ystävänsä kanssa tarkkaavaisesti, mitä yläpuolella tapahtuu. Jättiteos valmistui vuoden 1515 tienoilla Piacenzan Pyhän Sikstuksen kirkon alttaritauluksi. Vuonna 1754 Saksin vaaliruhtinas August III osti sen 20.000 dukaatilla, ja Madonna joutui Dresdenin taidemuseoon.
Minä ainakin uskon henkiolentoihin, kun näen, kuulen tai luen suurta taidetta; ilman heidän apuaan ei sellaisia teoksia luoda. Ja tämä on taivahan tosi!

13. lokakuuta 2012

Taitelijasetäni Lauri Autio

Löysin muutama vuosi sitten ABC-piirustuskoulun oppivihkon Ruovedeltä. 
Se lojui Ritoniemen talon (jossa Runeberg toimi kotiopettajana) sivurakennuksen tyhjällä ullakolla. Poimin sen talteen ja yllätyksekseni peukalopaikaksi avautui taiteilijasetäni oppilastöiden sivu. 
Lauri Autio syntyi 1915 Kymin Tiutisen saarella ja kuoli 52 vuotta sitten vain 45-vuotiaana. Valitettavasti hän ei ehtinyt saada laajempaa valtakunnallista huomiota taiteilijana; synnyinseudullaan hänet kyllä tunnetaan ja monista kymiläiskodeista löytyykin setäni tuotantoa. Kotkan kaupunginkirjastoon on hankittu Lauri Aution maalaus "Kolkkalan kylä".


ABC-piirustuskoulun kirjasta: "Lauri Aution ilmeikäs
omakuva. Tämä taitava suoritus on saanut tunnustusta
ulkomaillakin." Akvarelli oik. on Vuorisaaresta. 

Lauri Autio maalasi maisemia luonnossa suoraan kankaalle - säällä kuin säällä. Kesäisin hän retkeili "seilipaatillaan" lähisaarissa ja ikuisti Kuutsalonkin taloja ja rantoja. Setäni oli monipuolisesti lahjakas ja opetteli muun muassa englannin ja ranskan kielet; kitaraakin hän soitti taitavasti.
Minä sain usein toimia temperamenttisen ja hauskan Lauri-sedän oppaana hänen vieraillessaan Helsingissä. Ihmettelin, kuinka nopeasti hän luonnosteli kaikkea näkemäänsä - huonekasveista ihmisiin. 

10. lokakuuta 2012

Aleksis Kivi: Kyllä minusta vielä puhutaan

Eräs kirjahyllyni luetuimmista kirjoista on Veijo Meren vuonna 1973 Otavan kustantamana ilmestynyt Aleksis Stenvallin elämä. Se on paras Kivi-elämäkerta, jonka olen lukenut.  Tohdin lainata tähän katkelman kirjan loppupuolelta Aleksis Kiven päivän kunniaksi:


"Tuusulan taiteilijasiirtolassa lapsuutensa viettänyt Antti Halonen kuuli seudun ihmisten muistoja Kivestä ja tallensi ne kirjaansa Taiteen juhlaa ja arkea. Sen mukaan nälän heikontama keppiinsä tukeutuva Kivi lähti usein liikkeelle veljensä mökistä. Albert väitti, ettei veli liikkunut ulkona, mitä nyt pari kertaa kuljeskeli mökin takana metsässä. Hän meni taloihin, joissa häneen oli suhtauduttu ystävällisesti. Hän tuli sisälle ääneti ja arastellen, istui oven suuhun penkille ja alkoi pyöritellä lakkiaan. Kaikki tiesivät, että Albert piti häntä suoranaisessa nälässä. Eräs sen aikaisista emännistä kertoi, että Kivi oli näille retkille lähtiessään tavallista valoisammalla päällä ja uskaltautui vaivattoman tuntuisesti ihmisten seuraan. Koskaan hän ei saanut kohtausta, alkanut huutaa ja valittaa. Hänen täytyi olla selvillä tilansa vaihteluista ja osata arvioida kuntonsa ja kestävyytensä. Kivi ilahtui kuin lapsi, kun hänelle tarjottiin kahvia. Sitä hän harvoin Albertin mökissä sai. Sai ainakin kerran, kun oli emännän nimipäivä. Kivi oli ihastellut kahvikuppia ja toivonut että saisi juoda siitä toistekin kahvia. Hän liikkui paljon sinä kesänä ja kävi kaukanakin. Hän myös jutteli, joskus jopa innokkaasti. Hän oli vakuuttanut: Kyllä minusta vielä puhutaan.
Kerran Kivi oli istunut Albertin mökin portailla ja sanonut: Kyllä ne hyvät herrat minulle laakereita kantavat, mutta ei niistä nälkä lähde." Alla postikortti Kiven kuolinmökistä kymmenien vuosien takaa ja valokuva viime vuodelta. Nykyisin se näyttää täysin erilaiselta ja pienemmältä.

9. lokakuuta 2012

Myönnytys: Iloinen joulupostinkantaja

Blogikaverini Matonkude sivusi jo joulua. Mikäs siinä. Ainahan se vain aikaisemmin tuntuu tulevan. Telkkarissa on kaksi jouluun viittaavaa mainosta ja postiluukusta tipahti ihka ensimmäinen joulukatalogi; tällä kertaa kilvan voitti Jotex-niminen ruotsalainen postimyyntitalo.
Itse alan laitella joulua ensimmäisenä adventtina ja siivoan odotetun vieraan ulos jo ennen loppiaista. Kaupallinen joulu on tietenkin monille tarpeellinen.

Minun myönnytykseni joulun varas-lähdölle ovat aidot kynttilät, joita polttelen pimeän tultua, mutta en vahingossakaan punaisia ennen joulukuuta. Jouluostokset teen aina viime tipassa ja ilman suunnitelmia.


Avaan nyt oman joulublogikauteni julkaisemalla amerikkalaisen Hallmarkin tuotantoa olevan iloisen kortin 1960-70 -luvulta (kuori on kadonnut). Taiteilija on USA:n arvostetuimpiin taiteilijoihin kuuluva Norman Rockwell. Kortin lähetti Floridaan muuttanut kummitätini. 
Jouluglögikausi taitaa jäädä avaamatta, löysin nimittäin ruokakomeron perukoilta viime joululta unohtuneen glögipullon, eikä ollut ensimmäinen kerta.

Tunnelmatuokio Kalelassa


Kirsti Gallen-Kallelan muistelma 
Ruoveden Kalelan tunnelmista

"Ensimmäisiin omakohtaisiin muistoihini liittyy isän kuva hänen seistessään ateljeessa maalaustelineen ääressä. Sikaarin tuoksu sekoittuu raikkaaseen öljyvärin ja tärpätin hajuun. Tämä tuoksu olikin kotimme olennaisin piirre ja se otti ensimmäisenä tulijan vastaan. Äiti soitti usein flyygelillä tai uruilla Beethovenia, Bachia, Sibeliusta tai Griegiä. 
Isän mielisävellyksiä olivat Beethovenin f-molli sonaatin (op. 2 no: 1) viimeinen osa ja yhdeksännen sinfonian viimeisen osan teema, jota hän hyvällä maalaustuulella ollessaan vihelteli. Chopin ja Tshaikovski vaikuttivat isään joskus hermostuttavasti, ne eivät aina sopineet hänen tunnelmaansa. Takassa räiskyi tervaskanto, raskaat lumivaipat peittivät suuresta akkunasta näkyvät puut..." Postimerkki on kokoelmistani. Kuva on postikortti "Kalela talviyössä". 

2. lokakuuta 2012

Risteilijä Aurora on museolaiva

Risteilijä Aurora, jonka tykillä venäläisten lähteiden mukaan ammuttiin paukkupanos lokakuussa 1917 Talvipalatsin valtauksen merkiksi, on Pietarin meriakatemian edustalla Nevalla. Se on yksi Pietarin suosituimpia turistikohteita. Pietarilaislehti kertoo Turun Sanomien (tämä on linkki) mukaan laivasta hämmentävää tietoa.


Parilla 1980-luvun Leningradin reissulla on laiva tullut minullekin pintapuolisesti tutuksi; kortti on kaupunkia esittelevästä matkamuistokansiosta. Taustalla Hotelli Leningrad, jossa yövyimme toisella matkalla.

Tulkoon hänestä sopusointuinen ihminen!


Mieheni äiti lähetti tämän kortin, kun esikoisemme oli syntynyt 1967. Kortti kuuluu "hyvän tuulen kortit" -sarjaan, jota kustansi FP Sweden (Fenno-Paperi). Kolmiosainen kortti aukeaa isoksi arkiksi, johon on kirjoitettu pitkä kirje. Isoäiti sanoo muun muassa: " Tulkoon hänestä sopusointuinen ihminen ja kasvattakaa hänet vanhanaikaisilla hyvillä keinoilla!"

1. lokakuuta 2012

Poikien kiiltokuvia



Pojatkin keräilivät kiiltokuvia 1950-luvulla. Aiheet ovat poikamaisia, mutta Bambikin on päässyt mukaan. Nämä ovat näytteitä mieheni Jyrin (1944-2004) vihkosta. Omat vanhat kiiltsikkani ovat kadonneet ajan syövereihin.
Kiiltokuvat ovat kiehtovia, kuten kitch yleensä tuppaa olemaan. Täältä löytyy paljon myytäviä kiiltokuvia:

http://www.huuto.net/osasto/keraily/
kiiltokuvat/214

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kitsch

30. syyskuuta 2012

Muistot albumeiksi

Tyttäreni Marjut innostui tekemään tyttärelleen skräppialbumia. Tässä muutama
sivu. Kovin muodikkaasta harrastuksesta on julkaistu myös kirja. Me opiskelimme taideoppilaitoksessa kollaasien tekoa; sama periaatehan tässäkin hommassa on.


Leikealbumit ovat arvokkaita muistoja tuleville polville. Näissä esimerkeissä on käytetty ilmeisesti askarteluliikkeen materiaaleja, mutta vain mielikuvitus on rajana. Viimeiset halaajat ovat vuonna 2004 edesmennyt mieheni ja minä 1971. Klikkaa kuva isommaksi.

27. syyskuuta 2012

Sosialistisia julisteita ja Majakovski


Ostin vuonna 1988 Neuvostoliitosta sosialistista realismia esittelevän julistekirjan, jonka kaikki työt ovat alansa mestarin, venäläisen Viktor Ivanovin (1909-1968) ateljeesta lähtöisin. Monille tutuiksi tulleet poliittiset julisteet ovat sykähdyttäviä katsojasta riippumatta. Kirjan aukeaman teokset puhuvat varmaan puolestaan. Vieressä runoilija Majakovskia esittävä juliste, jonka tekstiä en ymmärrä. Majakovski on yksi paljon lukemistani ja pitämistäni neuvostoajan runoilijoista. Näitä julisteita myydään netissä ja Helsingin venäläisessä kirjakaupassa, jossa on paljon muutakin kaunista tavaraa.

Vähän Hollywood-hömppää

Keräsimme ja vaihtelimme varhaisnuorina filkkareiden kuvia. Suosituimpia oli Elizabeth Taylor. Elokuva-Aitan (jonka leikkelin ennen kuin muut ehtivät sen lukea) ostin aina ratikka ykkösen päätepysäkin lehtimummolta. 
Vasta myöhemmin pääsimme ihailemaan filkkareitamme valkokankaalla; suurin osa elokuvista oli K16.

Kotini lähellä oli kaksikin leffateatteria,
Kino Käpylä kadun toisella puolella ja Huuskosen mummon Rio (hän oli näyttelijä Liisa Paatson isänäiti) vähän kauempana. Elokuvissa siis tuli istuttua aika usein. Elizabeth Taylorin purkkapakkauksesta saatu ihailijakuva on päiväkirjastani 1958.
"Lissun" kuvaa klikkaamalla pääset ihailemaan Hollywood-glamouria.

26. syyskuuta 2012

Porvoota juhlittiin 1946



Porvoon 1809 valtiopäivillä raatihuoneen toisen kerroksen suuressa salissa kokoontui aatelissääty ja pienessä salissa porvarissääty. Talo peruskorjattiin valtiopäivien 200-vuotisjuhlien kunniaksi.

Useita kertoja tuhoutunut myöhäisgotiikkaa edustava  tuomiokirkko tapuleineen pilkottaa katukuvissa kaikkialla. Sen vanhimmat osat ovat 1200-luvulta. 
Nykyinen ulkoasu on peräisin lähinnä vuosien 1414-18 uudelleenrakentamisesta.

Porvoon 600-vuotisjuhlapostimerkit 
vuodelta 1946 ovat muutaman 
kymmenen sentin hintaisia netissä 
nyt juuri.

21. syyskuuta 2012

Sinitaivaan vapaudessa

Pidän miljoonien muiden lukijoiden tavoin Richard Bachin Lokki Joonatanista. 
Se on kirja elämisen riemusta, vapaudesta ja itsensä toteuttamisen rajattomista mahdollisuuksista. Alla liitää kuvaamani naurulokki sinitaivaan vapaudessa Järvenpäässä. Olisiko itse Joonatan. Toivottavasti Richard Bach on selvinnyt jokin aika sitten sattuneesta vakavasta lento-onnettomuudestaan.


Lokki on usein runojeni symbolilintu. Kuvassa on kirjani aukeama, jolla kuvituksina sisareni taiteilemat lokit.

17. syyskuuta 2012

Postimerkki oli 1800-luvun hurja haave

Englantilainen opettaja (myöhemmin Sir) Rawland Hill keksi postimerkin yhtäläisine postimaksuineen 1837. Tämä uudistus hyväksyttiin vasta kolme vuotta myöhemmin; se oli muka mahdoton haave, jota ei koskaan voisi toteuttaa. Mutta kiitos liikemiesten: vuodesta 1840 alkaen pennyn postimerkillä varustettu kirje kuljetettiin kaikkialle Englantiin. Uudistus levisi muualle hitaanlaisesti. Meille se tuli lopulta 1856.


Kuvan juhlapostimerkit (omat kokoelmani): "Festival of Britain 1851-1951 avajaiset pidettiin toukokuussa 1951. Näyttelyalue, joka oli rakennettu Lontooseen Thamesin etelärannalle, koostui useista arkkitehtoonisista taidonnäytteistä. Esillä oli tieteen, taiteen ja teollisuuden uusia suuntauksia. Monet kaupunginosat olivat vielä raunioina II maailmansodan jäljiltä; näyttelyn yksi tarkoitus olikin edistää laadukasta uudisrakentamista. Haluttiin myös osoittaa kansalaisille, että edistystä ja parempia aikoja olisi luvassa."

16. syyskuuta 2012

Elena sanoi sen kukkasin


Kokoelmissani on muutamia 1950-luvulla lähetettyjä Elena Kojinen -nimisen taiteilijan piirtämiä luonto- ja eläinaiheisia kortteja, joissa on aivan erityinen ajan patinoima tunnelmansa. Elenasta en löydä elämäkertatietoja.

15. syyskuuta 2012

Vain pieni pääsylippu

Tällä lipulla pääsi 
Kaatuneiden Urheilijain Muistokilpailuihin 21.7.40. Järjestäjinä olivat SVUL ja TUL sekä Suomen Olympia-komitea. Kisojen tuotto käytettiin sotainvalidien ja kaatuneilta jääneiden omaisten avustamiseen. Kisoissa kilpailtiin yleisurheilussa, pyöräilyssä, painissa, nyrkkeilyssä, uinnissa ja voimistelussa. Lippu löytyi veteraani-isäni kirjan välistä. 

Eevan huivikilpailu

Eeva-lehti täytti 70 vuotta 2004, päätti saada juhlavuoden huivin ja julisti suunnittelukilpailun. Huivimalleja saapui toimitukseen yli 1000, joista Marja Kurjen johdolla valittiin 10 lukijaäänestykseen. Otin osaa kuvan mallilla ja pääsin mukaan, kuten myös sisareni omallaan. En enää muista, kenen huivi valittiin. Mallini nimi on "30-luvun naiset". Disainasin huivin Corel Draw 9 -ohjelmalla, jonka viimeistä versiota käytän myös esitteiden ja lehtien taittoon.

Vanhan autiotalon monta elämää


Hankimme mieheni kanssa ränsistyneen autiotalon Järvenpäästä 1977. Remontti oli melkoinen yhdelle miehelle; vain sähkö- ja putkitöissä käytimme ulkopuolisia. 
Meidän talo -lehti julkaisi mieheni kirjoittamaa jatkokertomusta hommasta, ja Avotakka teki sisustusjutun. Myös kahdessa muussa Avotakassa ja Eevassa esiteltiin kotejamme 1973-80.
Alimmassa kuvassa mieheni ja tyttäremme talon olohuoneessa (Avotakasta). Tyyli on aika tyypillinen 70-luvulle. Askon Bonanza-kalusto on Esko Pajamiehen klassikko 60-luvulta. Myimme talomme 1980-luvulla, ja nyt se on taas modernisoitu. Ränsistynyt autiotalo sai sitä uhanneen purkamisen sijaan monta uutta elämää.

Hjalmar-sedän Indian 100 vuotta sitten

Isäni Kaliforniaan muuttanut Hjalmar-setä lähetti sukulaisilleen kuvan, jossa hän esittelee uutta Indian-motskariaan vuonna 1912. Tehdas sijaitsi Kaliforniassa ja valmisti aluksi moottoroituja polkupyöriä. En tiedä, onko kuvassa sellainen vai oikea moottoripyörä.

Autojen keräilykuvia Tammelta

Teksti on muunnelma Tammen 1956 julkaisemasta Kultaisesta askartelukirjasta numero 6, josta myös erillisistä arkeista liimatut keräilykuvat.


Insinööri Gustav Eriksson suunnitteli Ruotsin ensimmäisen, Södertäljessä 1897 valmistetun auton, joka sai nimekseen Vabis. Tehdas tunnetaan nykyisin Scania AB:nä.


Keksijä Gustav Erikssonin Vabis-autossa oli makaava, kaksisylinterinen paloöljy-moottori, joka käynnistettiin kuumentamalla puhalluslampulla tulenkestävästä savesta tehtyä sytytyspakoputkea. Kamariherra Linder tuotti vuonna 1900 Suomeen ensimmäisen auton. 22 vuotta myöhemmin maassamme oli 1.754 autoa ja vuonna 1955  jo 112.348 menopeliä. Vuodesta 1932 on Suomessakin valmistettu kuorma-autoja: Sisua ja Vanajaa.

14. syyskuuta 2012

Glada Kallen tintamareski


Tintamareski (ransk. théâtre tintamarresque) on ilveilyteatteri, jossa henkilöt ja tausta on maalattu näyttelijöiden ja yleisön välissä olevaan levyyn tai verhoon. Hahmojen kasvojen kohdalla on reiät, joihin esiintyjät pujottavat päänsä. Joskus myös käsille tai jaloille on tehty omat reikänsä. Tintamareskia on käytetty jo keskiajalla Etelä-Euroopassa. Ruotsiin sen toi koomikko "Glada Kalle" USA:sta 1910-luvulla. Pohjois-maissa tintamareskit olivat huvitilaisuuksissa suosittuja 1900-luvun alussa. Niissä oli usein mahdollista kuvauttaa itsensä.
Kortissa tätini mies ja ystävätär pitävät hauskaa Vihtorina ja Klaarana tintamareskissa 1930-luvun alkupuolella. Kuvattu Kotkassa.

"Mossen" ja "Lissun" sai kylkiäisinä


Keräilimme 50-luvulla autokortteja Pauligin kahvipaketeista ja filkkareita purkkapakkauksista.
Autot ovat mieheni kokoelmasta. Itse siirryin keräi-lemään filkkareita: Elizabeth Taylor on vuodelta 1957. Lapseni keräilivät kaikkea mahdollista 70-80 -luvuilla; kylkiäiset olivat arkipäivää. Nykyisin tätäkin asiaa tarkkaillaan kuluttajaviraston toimesta:

"Kylkiäiset tuppaavat usein hallitsemaan lapsille suunnattuja mainoksia. Rahalliselta arvoltaan vähäinen kylkiäinen on lapselle houkuttelevampi kuin päätuote, jolloin ostopäätökseen on helppo vaikuttaa kylkiäisen avulla. Siksi lasta kiinnostavien tuotteiden markkinoinnissa on varmistuttava siitä, ettei kylkiäisen esittely muodostu pääasiaksi mainoksessa tai pakkauksessa."

13. syyskuuta 2012

Konvehtirasia N:o 2449

Tämä parhaat päivänsä nähnyt konvehtirasia löytyi piironginlaatikosta täynnä nappeja. Kanteen on liimattu stanssattu Fazer-logo. 
En tiedä rasian ikää; pohjassa on Fazerin kukko-tuotemerkki ja teksti: sis. "Fazerin Parhain" konv. N:o 2449. 
Luulisin rasian olevan 1950-luvun tuotantoa.

Arnold Tilgmann ja Paletti Oy

Arnold Tilgmann (1902-1978) oli Sveitsissä syntynyt, mutta Suomessa vaikuttanut kuvittaja ja oopperalaulaja, joka oli käynyt Suomen Taideyhdistyksen piirustus-koulun 1920-luvun alussa ja opiskellut laulua Italiassa. Kuvittajana hän oli tuotteliaimmillaan 1940- ja 1950-luvuilla.
Tilgmann perusti talvisodan jälkeen Oy Paletti Ab:n,  jolle itse piirsi yli 1500 erilaista korttia sekä  lasten kuvakirjoja, pelejä, pelikortteja, pöytäliinoja ja seinätauluja.



1950-luvulla Paletti alkoi julkaista ikäisilleni tuttuja sarjakuvalehtiä Pecos Billiä ja
Tex Willeriä sekä Ajan Säveltä. Tilgmann vetäytyi Paletti Oy:n johdosta 1970, mutta hänen lapsensa jatkoivat yhtiön toimintaa vuoden 1980 loppuun. Oopperalaulajana Arnold Tilgmann esiintyi sekä radiossa että Suomen Kansallisoopperan lavalla ja antoi konsertteja sekä toimi kuorojen solistina.

M/S Hansa Express romutettiin Turkissa 2003

Kokoelmissani on muutamia minulle läheisiä laivakortteja, joista useimmat liittyvät sukuni merelliseen historiaan jollain tavoin. Tämän kortin isäni serkku lähetti Kalmarista. Autolautta M/S Hansa Express vaihtoi tiuhaan omistajaa päätyen lopulta romutettavaksi Turkkiin 2003. 


Kortin teksti: M/S Hansa Express, Hanko-Gotland-Travemünde ja Helsinki-Kalmar-Travemünde. Oy Finnlines LTD, Helsinki.

M/S Gripsholmin jännittävät vaiheet

M/S Gripsholm rakennettiin Italiassa AB Svenska Amerika Linien i Göteborgille 1957. Alus myytiin Kreikalle 1975 ja kastettiin Navarinoksi. Kahdeksan vuoden kuluttua risteilijä myytiin Italiaan ja siitä tuli Samantha, mutta jo 1985 se sai nimen Regent Sea ja lopulta vain Sea. Myöhemmin laivan ostivat amerikkalaiset sijoittajat New Yorkiin. 
Kortti juhlavalaistusta M/S Gripsholmista on lähetetty Göteborgista 13.10.1962. Kortissa teksti: Swedish American Line. Gothenburg direct New York. Regular calls at Copenhagen, Bremerhaven and Halifax.


Ruotsalaiset kiinnostuivat uudelleen Gripsholmista vuonna 2000 ja kaavailivat sitä
kasinoksi Göteborgiin tai hotelli- ja ravintolalaivaksi Tukholmaan. Suunnitelmista ei tullut mitään ja niin alus myytiin jo vuoden kuluttua Intiaan. Matkalla risteilijä joutui merirosvojen hyökkäyksen kohteeksi Dakarissa, ja myöhemmin se upposi 
Etelä-Afrikan rannikolla. 

Kohtalokas M/S Ilmatar on nyt kasinolaiva

Suomalaissyntyinen Ilmatar on nykyisin kasinolaiva Palm Beach Princess, joka tekee risteilyjä Palm Beach Cruises -yhtiön järjestäminä Floridan Riviera Beachilta. 
Korttini on lähetetty Tukholmasta 3.7.1967. Erillinen leima: Med båt från Finland. Kortin painettu teksti: M/S Ilmatar, 5100 BRT. Suomen Höyrylaiva Osakeyhtiö, Helsinki.

28. marraskuuta 1968 Ilmatar ja Botnia törmäsivät sumussa toisiinsa Långnäsin edustalla. Törmäyksen seurauksena kolme ihmistä kuoli välittömästi ja seitsemän loukkaantui vakavasti, joista yksi kuoli sairaalassa Maarianhaminassa

Autolautta Gedserillä Tanskasta Saksaan 1964

Olin ikimuistoisella ulkomaanreissulla isäni ja ystäväni kanssa kesällä 1964. Matka suuntautui pikkubussilla Euroopan halki lähelle Barcelonaa. Lähetin äidilleni kortteja eri paikoista, joten nyt voin seurata mukavasti matkareittiämme. 
Tässä kortti, jossa kuvateksti: M/F Gedser, Die moderne und elegante Personen- und Autofähre zwischen Travemünde und Gedser.


Autolautta Gedser vei meidät Tanskasta Saksaan ja oli vasta vuoden vanha tuohon aikaan. En tiedä paljon sen kohtalosta,  mutta se on merkitty yhä käytössä olevaksi monien vaiheidensa jälkeen. Nykyisin Gedserin nimellä taitaa kulkea uudempi versio. 

Junalautta Malmöhus 1955

Malmölaisen Kockums Varv Ab:n Ruotsin rautateille rakentama junalautta Malmöhus aloitti liikennöinnin 1945 Malmön ja ​​Kööpenhaminan välillä. 
Lautta lopetti matkustajakuljetukset 27 vuoden jälkeen ja poistettiin liikenteestä 1986. Malmöhus palveli vielä Oslossa ennen romuttamistaan Espanjassa 1998.


Isäni lähetti äidilleni yllä olevan kortin 21.4.1955. Kortissa on painettu teksti: 
Ensamrätt: Berndt Johnsson, Malmö.