Eräs kirjahyllyni luetuimmista kirjoista on Veijo Meren vuonna 1973 Otavan kustantamana ilmestynyt Aleksis Stenvallin elämä. Se on paras Kivi-elämäkerta, jonka olen lukenut. Tohdin lainata tähän katkelman kirjan loppupuolelta Aleksis Kiven päivän kunniaksi:
"Tuusulan taiteilijasiirtolassa lapsuutensa viettänyt Antti Halonen kuuli seudun ihmisten muistoja Kivestä ja tallensi ne kirjaansa Taiteen juhlaa ja arkea. Sen mukaan nälän heikontama keppiinsä tukeutuva Kivi lähti usein liikkeelle veljensä mökistä. Albert väitti, ettei veli liikkunut ulkona, mitä nyt pari kertaa kuljeskeli mökin takana metsässä. Hän meni taloihin, joissa häneen oli suhtauduttu ystävällisesti. Hän tuli sisälle ääneti ja arastellen, istui oven suuhun penkille ja alkoi pyöritellä lakkiaan. Kaikki tiesivät, että Albert piti häntä suoranaisessa nälässä. Eräs sen aikaisista emännistä kertoi, että Kivi oli näille retkille lähtiessään tavallista valoisammalla päällä ja uskaltautui vaivattoman tuntuisesti ihmisten seuraan. Koskaan hän ei saanut kohtausta, alkanut huutaa ja valittaa. Hänen täytyi olla selvillä tilansa vaihteluista ja osata arvioida kuntonsa ja kestävyytensä. Kivi ilahtui kuin lapsi, kun hänelle tarjottiin kahvia. Sitä hän harvoin Albertin mökissä sai. Sai ainakin kerran, kun oli emännän nimipäivä. Kivi oli ihastellut kahvikuppia ja toivonut että saisi juoda siitä toistekin kahvia. Hän liikkui paljon sinä kesänä ja kävi kaukanakin. Hän myös jutteli, joskus jopa innokkaasti. Hän oli vakuuttanut: Kyllä minusta vielä puhutaan.
Kerran Kivi oli istunut Albertin mökin portailla ja sanonut: Kyllä ne hyvät herrat minulle laakereita kantavat, mutta ei niistä nälkä lähde."
Alla postikortti Kiven kuolinmökistä kymmenien vuosien takaa ja valokuva viime vuodelta. Nykyisin se näyttää täysin erilaiselta ja pienemmältä.
