Säännösteltyä elämää

Sukulaiseni ovat säilyttäneet elintarvikkeiden säännöstelykuponkeja vuodelta 1921 ja 1940-luvulta. Minäkin ostin vielä vuonna 1954 kortilla kahvia Elannon modernista pikamyymälästä, joka sijaitsi lapsuudenkotini talossa Helsingin Käpylässä. Tästä varmaan johtuu, että ikätoverini ja meitä vanhemmat varsinkin, pitävät kahvia edelleenkin arvokkaana ja vievät paketin tuliaisiksi kylään mennessään.

Ylempi on valtion leipä- ja vehnäkorttiarkki, joka on jäänyt osittain käyttämättä, koska ensimmäisen maailmansodan vuoksi 1914 alkanut säännöstely loppui maaliskuussa 1921. Säännöstelyn syistä on useita artikkeleita netissä.
Olen jonottanut 1950-luvun alussa äitini mukana säännöstelykuponkeja Stadionilla. Jono oli pitkä kuin nälkävuosi tai kuin nykyajan oikea leipäjono, jollaisia ei olisi uskonut näkevänsä Suomessa vuonna 2012. Onneksi meillä ei kenenkään tarvitse kuolla nälkään ja hyvällä tahdolla voimme auttaa hädänalaisia sekä täällä että maailmalla. Kortti vuosilta 1953-54 on kuulunut miehelleni.

Ruoveden Kotvion sahan idylliä 1950-luvulla

Korttikokoelmassani on oheinen Panomascope-kortti, jonka on kuvannut 
Volker von Bonin ja kustantanut Kuvataide. Kortissa on teksti "Runoilijantie", 
Ruovesi, "Diktarvägen".

Von Boninin maisema- ja paikkakuntakortteja sekä kuvakirjoja löytyy netistä useita, mutta juuri tätä kesänaapurustossamme kuvattua sahaidylliä en löytänyt. Näkymä on täysin muuttunut noista 1950-60 -lukujen päivistä; vanhan sahan alueelle on noussut muutamassa vuodessa omakotitalokylä. Entisistä ajoista muistuttaa vain tässäkin kuvassa näkyvä piippu, joka on jätetty maamerkiksi. Tällaiselta tämä ranta näytti vielä silloin, kun kävin ensimmäisen kerran Ruovedellä. Nostalgista. Alla Kotvionniemeä tänään 26.7.2016

Piknikillä 1931

Kotkalaiset nuoret retkeilivät 1920-30 -luvuilla lähisaarissa, kuten nykynuoretkin. Tänään vain rantaudutaan mukavilla moottoriveneillä ja musaa kuunnellaan ihan erilaisilla soittimilla. Kahvitermarin tilalla on usein toisenlainen pullo. Kuvassa on romanttisempi piknikki. Veivattavan matkagrammarin lautasella pyörii varmaankin Malmstenia, joka oli ajan idoli. Isäni osasi paljon Jorin iskelmiä ja lauloi niitä säestäen itseään maniskalla. Monilla unohtumattomilla saarireissuilla sain myöhemmin olla itsekin mukana. Retkelle lähdettiin aina suurella sukulais- ja ystäväjoukolla. Kuvassa äitini oikealla. Kuvan on napannut isäni. 

Pari korttia Runoilijan tieltä

Ruoveden Jäminkipohjan telakalla jo kauan romuna seisonut S/S Pohjola hyvinä aikoinaan. Kortissa on teksti: Muroleen kanava, rakennettu 1850, pituus 320 m. S/S Pohjola, Runoilijan tie Tampere-Ruovesi-Virrat. Kotiseutukortti PH 30. 

Tarjanne-kortin olen lähettänyt isälleni Ruovedeltä 1974. Takana painettu teksti:

Kautun avokanava, rakennetttu 1885, pituus 163 m. S/S Tarjanne, Runoilijan tie, Tampere-Ruovesi-Virrat. Photographed and published by Pentti Harala, Espoo.

Auli Wahlbergin kortteja

Olen viime viikkoina järjestellyt vanhoja valokuvia ja arkistoinut satojen postikorttien kokoelmaani. Joukossa on sisareni Aulinkin maalaamia tai piirtämiä kortteja eri aiheista. Tässä näkymä Tuusulanjärvelle ja Irjanteen kyläkirkko Eurajoella.

Olympiapupu ja Tipu pääsiäistunnelmissa

Ensimmäinen, aikojen saatossa vähän pintanaarmuja saanut urheilijapupu on Arnold Tilgmannin julkaisemasta olympiasarjasta. Martta Wendelinin piirtämä tervehdys on 1940-luvulta, ja sen tuotto on mennyt Suomen Tuberkuloosin Vastustamisyhdistykselle. 

Antoni Tàpies ja Barcelona lumosivat jo varhain

Antoni Tàpies (1923-2012) kuuluu lempitaiteilijoihini. Ostin Tàpies-kirjani parikymmentä vuotta sitten innoittajakseni, ja sen pohjalta olen saanut paljon visuaalisia ideoita. 

Tàpies on vakituisesti sohvapöydälläni vieraittenikin selailtavana; jotkut pitävät, toiset eivät. 

Antonio Tàpies oli katalonialainen, ja kirjanikin on painettu Barcelonassa, joka on yksi lempikaupungeistani.

Kaunein kirjani

Kotikirjastoni kaunein kirja on Edv. Richterin Mestarimaalauksia vuodelta 1919. Se on aikansa kirjapainotekniikan hieno edustaja, monien sukupolvien käsissä sopivasti kulunut ja taiteen taianomaista energiaa säteilevä. Teoksen kuvat on liimattu erikseen omille sivuilleen ja siinä on nahkaselkä kultapainatuksin. Tämän graafisen aarteen äärellä voin vain hämmästellä sekä itse kirjaa että siinä esiteltyjen taiteilijoiden nerokkuutta. Richterin teos on minulle arvokas myös tunnesyistä: sain sen lahjaksi anopiltani ensimmäisellä visiitillä.

Kuvasin aukeaman italialaisen Giovanni Battista Moronin (1520-1578) räätäliä esittävän maalauksen kohdalta. Rekvisiittana äidinäitini Sofian (1874-1943) käytössä patinoituneet Fiskarsin räätälinsakset.  Sofia kuoli jo 3 vuotta ennen syntymääni, mutta hänen paljon käytetyistä taikasaksistaan välittyvä rakkaus tuntuu käsissäni, uskokaa tai älkää. Sofian taidot periytyivät ainakin äidilleni ja sisarelleni. Minä leikkelen mieluiten paperia.

Neitsyt Marian talolla Efesoksessa

Teimme Ruoveden Mieskuoron kanssa matkan Turkin Marmarikseen 1989 ja retkeilimme sieltä Efesokseen. Poikkesimme myös kaupungin lähistöllä sijait-sevaan Neitsyt Marian taloon, jossa hänen kerrotaan asuneen apostoli Johan-neksen kanssa. Johannes oli tullut saarnaamaan uutta uskoa ja ottanut Marian mukaansa, koska oli luvannut Jeesukselle pitää tästä huolta. Nykyään Marian talo on suosittu pyhiinvaelluskohde. Meidän seurueemme joi siellä ihmeitätekevää, pyhää lähdevettä. Lähde löydettiin 1800-luvulla. Ostin paikalta muistoksi pari korttia erikois-merkkeineen ja -leimoineen.

Muistoksi surmanajosta

Pongasin tämän 1930-luvulta (?) olevan, huonokuntoisen postikortin jo lapsena vanhempieni valokuvaboksista. Luulin aina, että pariskunta oli kuollut moottori-pyöräonnettomuudessa (voi ollakin). 

Nyt kortti halusi tulla uudelleen löydetyksi etsiessäni erästä toista kuvaa. Sain selville, että Konstantin Kala oli virolainen fakiiri ja surmanajaja yhdessä vaimonsa Ludmillan kanssa. Vanhempani ovat varmaan olleet seuraamassa näytöstä ja ostaneet kortin muistoksi. 

Värillisiä valokuvakortteja käsityönä

Vasemmalla oleva postikortti on oikea valokuva, joka on väritetty käsityönä ja lähetetty äidilleni vuonna 1932. Toinen on ranskalainen kortti viktoriaaniselta ajalta. Valokuvien värittämistä harrastettiin myöhemminkin: olin tätini luona kyläilemässä 50-luvulla, kun ovelle ilmestyi kiertelevä valokuvien värittäjä. Tätini antoi hänelle mukaan serkkuni mustavalkoisen potretin, ja viikon kuluttua se tuli postissa takaisin herkkänä värikuvana. Useimmiten postikorttivalokuvat väritettiin vain osittain, koska niitä piti saada suuria määriä myyntiin.

Maitopisara oli lastenneuvola

Maitopisaran neuvolakorttini on pula-ajan pahvia. Alkuperältään Maitopisara-liike oli ranskalainen "Goutte de Lait"-järjestö, joka avasi ensimmäisen lastenneuvolan Helsinkiin jo 1904. Neuvoloita avattiin myös muualle. Maitopisaran omien tietojen mukaan 1930-luvun alussa jo 60 prosenttia alle 2-vuotiaista helsinkiläislapsista oli kirjoissa sen neuvoloissa. 

Netistä löytyy paljon tietoa Maitopisarasta ja neuvolatoiminnan kehityksestä nykyiselle tasolle,  jonka se toivottavasti saa myös pitää kaikenmaailman leikkauksista huolimatta. 

Paluumatka Runoilijan tien entisyyteen

Olen joskus saanut lahjaksi Ruoveden Kotiseutuyhdistykseltä Juhani Valannon 1998 julkaiseman kirjan Matka entisyyteen, S/S Tarjanne 90 vuotta. (Nyt jo 104 vuotta). Siinä kerrotaan paitsi Näsijärven sisävesilaivoista myös monipuolisesti Ruoveden rikkaasta kulttuurihistoriasta taiteilijoineen.

Lainaus kirjasta: "Tarjanne on ainutlaatuinen elävä muistomerkki menneitten sukupolvien elämänmuodosta, sillä voi todella tehdä matkan entisyyteen, Suomen kauneimpiin maisemiin Runoilijan tiellä. Siellä voi kokea sen saman lumon, joka on saanut niin monet kymmenet suomalaiset taiteilijat luomaan parhaita teoksiaan. On varmaan myös ainutlaatuista koko maailmassa, että sama laiva on samaa reittiä samoina vuoropäivinä kyntänyt jo yhdeksän vuosikymmentä." 

Naksha-kirja Bangladeshista

Muutamalla markalla vuosia sitten ostamani Naksha-kirja kertoo Bangladeshin käsityöperinteistä. Kuvassa oleva Garo-tyylinen kori on Mymensinghista. Suomalaiset maahantuojat vakuuttavat, että heidän artikkelinsa ovat peräisin vain sellaisilta tuottajilta, jotka eivät käytä lapsityövoimaa.

Mona Lisa -lehti ja Neiti Huhu 1963

Edesmenneen Mona Lisan 
Neiti Huhu kirjoitti:
"Eräiden tilastojen mukaan 100.000 pariisilaista käy joka päivä kysymässä ennustajilta neuvoja. Neuvonpyytäjien sanotaan maksavan vuosittain ennustajille palkkioina 35-40 miljardin meikäläisen markan summan. Kunnioitetuimpia ovat lemmenjuomien valmistajat, joiden tuotteiden menekki on ällistyttävän suuri. On muitakin lemmentaikoja. Tässä eräs resepti:

Asettakaa kirjekuoreen 13 tulitikkua ja 13 suolanjyvää, sulkekaa kirjekuori ja heittäkää se lieden tuleen lausumalla samalla uskottoman rakastetun nimi, jolloin tämän rakkaus herää uudelleen.

Älkää hymyilkö! Muuan ranskalainen neitonen, jonka hänen sulhasensa oli jättänyt, maksoi reseptistä eräälle Calvadosin ennustajalle 700.000 viimevuotista meikäläistä markkaa. Sulhanen ei koskaan palannut."

"Kosketan eilistä" on runokirjani

Ruovesi-lehdessä 8.11.2006 julkaistu arvio kirjasta, 
jonka teimme yhdessä sisareni kanssa (Aurinkokustannus 2006)

Maalauksissaan Auli Wahlberg suosii lämpimiä värejä, keltaista ja ruskeaa. Vain muutamissa taivaan ja meren värit: sininen, vihreä ja harmaa ovat hallitsevina. Kuvissa miellyttää myös niiden sopusointu ja seesteisyys. Punaisen säästeliäs käyttö tekee muutamista pikkuyksityiskohdista tärkeitä. Samalla tavoin kiehtovasti vetävät huomiota puoleensa tummat, valonkajossa viihtyvät, varjoina kuvatut puut.

Ruovesiläisittäin ajatellen kirjan kiinnostavinta antia ovat Outi Aution runot, toimihan hän Ruoveden kunnan kulttuurisihteerinä 1986-2003. Hänen herkät ja huolitellusti tiivistetyt runonsa ovat yleispätevinäkin toimivia, mutta vielä syvempää merkitystä ne saavat, kun niitä lukee hänen henkilöhistoriansa kautta "lasisten päivien lävitse" ja pitkinä jäähyväisinä syöpään menehtyneelle puolisolle. Siinä, missä Auli Wahlberg pakenee pakkasta maalaustensa lämpöön, Outi Autio on kirjoittanut runonsa kipupisteitään jalostaen. Hän tarttuu kiinni itseään syvältä koskettaneisiin asioihin muistellen, kaivaten, kysellen, ajatellen ja pohtien sekä tuntemuksistaan ja ajatusvirroistaan havaintoja tehden. Kokemansa Outi Autio tarjoaa lukijoille helmiksi hiottuina elämänviisauksina. Myös runokieli on loppuun saakka viimeisteltyä. Näennäisesti vapaalla mitalla kirjoitetut runot ovat tulvillaan alkusointuja ja tarkkoja riimityksiä, jotka useimmiten liittyvät kahteen peräkkäiseen sanaan. Tämä taitavasti ajatusten käärepaperina käytetty sanoilla leikittely antaa ilmaisulle tuoreutta ja lumovoimaa. - Tapani Uusiniitty

Isoisäni kirjoitti korttiin yli 100 vuotta sitten

Kotkan Kuusisen luotsiasemasta otettu valokuvakortti on isoisäni 17-vuotiaana sisarelleen lähettämä. Kahden henkilökuvan lisäksi tämä on ainoa konkreettinen muisto hänestä; isoisäni kuoli Inkerinmaalla 1929. Isäni saaristolaissuvuissa on ollut useita luotseja, joten tutkin kortin innoittamana vähän ammatin taustoja.

Kustaa Vaasa vieraili Suomessa Venäjän sodan aikana 1555-56, jolloin hän nimitti muun muassa esi-isäni, "Pitkäpaaden Jaakon", kruununluotsiksi. Homma on periytynyt Jaakon kymenlaaksolaisjälkipolvissa pitkään; onhan laaja suku asunut satoja vuosia saaristossa ja rantakylissä.

Petroskoissa painettu Kalevala

Kirjahyllyssäni on 55-vuotias neuvostoliittolais-Kalevala suomeksi. Lainaan tähän osan Otto Wille Kuusisen kirjoittamien 19-sivuisten alkusanojen viimeisestä kappaleesta:

"Maksim Gorki kiinnitti monessa yhteydessä huomiota Kalevalan rikkaaseen sisältöön ja runollisuuteen. Hän piti sosialistisen kulttuurin ja eritoten nykyajan runouden kehitykselle hyödyllisenä tarkkaavaista tutustumista vanhaan kansanrunouteen, sen sisäisten pyrkimysperäin oivaltamista.
  

Kalevalaa tutkiessaan voi nykyajan lukija arvostaa karjalais-suomalaisen kansan muinaisten esivanhempain optimismia, kun ne suurissa vaikeuksissa ja hengen-vaaroissa karun ja tylyn luonnon keskellä, kamppailussa lukuisia vihollisia vastaan ulmasivat suurenmoisissa runoissaan toiveensa lopullisesta voitosta pimeyden voimien yli."

Karjalais-suomalainen kansaneepos, kuvittanut O. Stronk
Karjalan ASNT:n kustannusliike, Petroskoi 1956.
Kannen ja etu- ja nimilehden sekä ornamentit ja runojen alkukirjaimet
suunnitellut ja laatinut N. Rodionova. Alkusanat Otto Wille Kuusinen

Regina von Emmeritz syntyi Ruovedellä

Topelius kirjoitti historiallisen näytelmänsä Regina von Emmeritz vuonna 1852. Näytelmän tapahtumat keskittyvät Emmeritzin linnaan Frankenissa kolmikymmen-vuotisen sodan aikana. Teatterissa Reginaa esitti Ida Aalberg. Eino Leinon suomennos on vuodelta 1899.

Oskar Merikanto sävelsi näytelmän oopperaksi Ruoveden Kantolassaan  ja sitä esitettiin Suomalaisessa Oopperassa, jonka perustajiin säveltäjä kuului. Hän toimi myös sen ensimmäisenä kapellimestarina.

Kuva "Kuninkaan kaarti" on Regina von Emmeritz -esityksestä vuodelta 1918. Vuosiluvun perusteella kyseessä on teatterinäytös; ooppera valmistui vasta 1920. Kuvassa mieheni isoisä Sulo Halinen 3. vas.

Vanhasta Veckans Krönika -lehdestä (löytyi Ruoveden vintiltämme)

"...Även då Oskar Merikanto skenbart vilar ut på sitt fagra Kantola vid Ruovesi är han flitigt verksam som tonsättare - som bäst med komponerandet av operan Regina von Emmeritz. Många fagra visor ha också uppsätt därute i skötet av den natur, vars innersta röst och väsen han känner så väl och älskar så varmt. En rysk kritiker har i tiden om Oskar Merikantos tidigare sånger träffande sagt att de äro "den finska stugan med de blå ögonen bakom rutan"...