Näytetään tekstit, joissa on tunniste Aikansa kuvia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Aikansa kuvia. Näytä kaikki tekstit

6. toukokuuta 2017

Uno Kurtén ihailijakuvassa


Aikansa julkkiskuvassa (erillinen painotyö) Uno Alexander Kurtén (1845 -1927), joka oli suomalainen vakuutusjohtaja. Hän valmistui filosofian kandidaatiksi 1869 ja toimi Haminan kadettikoulun matematiikan opettajana 1870–1881 sekä vakuutusyhtiö Kalevan toimitusjohtajana 1881–1925. Kollegiasessorin arvonimen hän sai 1880. Lisäksi hän oli perustamassa Suomen Merivakuutusosakeyhtiötä, Vakuutusosakeyhtiö Fenniaa ja Suomen Jälleenvakuutusosakeyhtiötä. Hän oli porvarissäädyn jäsen valtiopäivillä 1894 ja 1899 ruotsalaisessa puolueessa. Tiedot Wikipedia. Kuva omista kokoelmistani.

Kollegiasessori (коллежский асессор) oli keisarinajan Venäjällä ja myös Suomen suuriruhtinaskunnassa käytössä ollut kahdeksannen luokan virka-arvo, joka vastasi sotaväen kapteenin arvoa.

20. elokuuta 2015

Kirjan väliin unohtuneet Cyranon hatun töyhtösulka ja ohjaaja Max Reinhardtin valokuva

Tässä pari Egon Friedellin Uuden ajan kulttuurihistorian väliin 
isältäni jäänyttä kirjanmerkkiä:



Max Reinhardt (1873-1943), alkujaan Goldmann, oli itävaltalais-saksalainen ohjaaja ja teatterinjohtaja, joka aloitti uransa näyttelijänä 1894–1904 Deutsches Teaterissa ja toimi sitten sen johtajana. Hän yhdisti teatteriin 1906 Kammerspiele-näyttämön ja ohjasi kahdessa berliiniläisessä teatterissa 1920-luvulla sekä lisäksi Salzburgin juhlanäytäntöjä. Teatterinjohtajana Reinhardt toimi jälleen Wienissä, kunnes muutti 1933 Hollywoodiin johtamaan vaimonsa kanssa teatterikoulua. Reinhardt oli aidon atmosfäärin ja visuaalisesti tehokkaiden näyttämötunnelmien mestari, jonka kuuluisia ohjauksia ovat: Kesäyön unelma (josta ohjasi myös elokuvan), Venetsian kauppias, Kuningas Oidipus sekä operetti Orfeus Manalassa (tiedot Wikipediasta).