Otavan kirjailijakuvasto 1958

Otavan vuonna 1958 tai -59 (viimeisimmät teokset vuodelta -58) julkaisema pahvinen kirjailijakuvastokansio on suljettu kanttinauharusetilla. Kansio sisältää 92 seepiasävytteistä A4-kokoista irtokuvaa takanaan tiedot kirjailijoista ja heidän vuoteen -58 mennessä ilmestyneistä teoksistaan. Vanhimpana Shakespeare ja nuorimpana Paavo Haavikko. Kansion kannessa esittelyteksti:

 "Valikoima kirjallisuutemme ja maailmankirjallisuuden suurten hahmojen sekä 

nykyhetken tunnetuimpien koti- ja ulkomaisten kirjailijoiden kuvia kauniina syväpainojäljennöksinä." 

Mallikuviksi valitsin Paavo Haavikon ja Friedrich von Schillerin: 

Hymiö smileMallikuviksi valitsin Haavikon ja Schillerin. Mukana on 23 naiskirjailijaa eli miesvoittoinen kuvasto.

Eräs naiskirjailijoista kansiossa on Paavo Haavikon puoliso Marja-Liisa Vartio (1924-1966), runoilija ja prosaisti, jota pidetään yhtenä kotimaisen romaanin uudistajista.

Marja-Liisa Vartio teoksessa "Kaikki naiset näkevät unia":

“--ja sitten taas vihaan tehdä mitään, koska minulla on ikään kuin huono omatunto siitä että kaikki mitä minä teen on turhaa ja aivan väärin tehty, että minun pitäisi tehdä jotain muuta, ja odotan vain että minulle selviäisi mitä minun pitäisi tehdä enkä kuitenkaan tee mitään.”

Talviurheilumuistoja kisojen alla

Ennen oli kivaa kotona talvikisojen aikaan: Uusi Asa-radio oli auki, kukin teki askareitaan ja välillä kokoonnuttiin toosan viereen jännäämän Hakulista ja kumppaneita, Noposen ja Tiilikaisen nostatuksin. Luin Yhteishyvä-lehdestä, että tv:n ääressä vietetään olympialaisten aikaan useita tunteja päivässä. Telkkarin seurassa vielä läppäri. Twitter kuulemma tuo lisäarvoa; sieltä saa nopeimmin uutiset. Ja seuran pitää kuulemma olla hyvää. Meille riitti oma perhe, ja kuunteleminen oli hauskaa, kun selostajat suorastaan runoa väänsivät. 

Isäni oli kova hiihtämään, osallistui vielä yli-ikämiehenäkin tullilaitoksen kisoihin. Tässä ollaan Torniossa ja kuvassa on myös äskettäin edesmennyt Eero Mäntyranta. Isä ja Eero merkitty tekstein kuvaan.  Asa-radion kuva on netistä. Samanlainen kuin meillä, mutta kovaääniskaapissa oli vähemmän suojarimoja.

Valokuva voimauttaa kirjahullun kirjahyllyn

Tämä juttu ei oikein sovi blogiotsikon "Vanhaa paperia vain" alle, mutta olkoon. Ajattelin tässä viedä kirppikselle kaikki muut paitsi runo-, taide-, tieto-, elämäkerta- ja kuvakirjani. Moinen luopumisajatus johtuu täyteen ahdetusta kirjahyllystäni; teoksia lojuu siellä sun täällä. 

Tarkastelin juuri hyllyn sisältöä ja totesin, että yksikään kirja ei lähde mihinkään; siirtyvät vain epäasiallisista paikoista lisähyllyyn (joka on hankittava jostain). Uuden kirjahyllyn kokoaminen on yksinäiselle leskelle pelottava urakka, seinähyllyjen kiinnittäminen vielä pelottavampi. Kirppikseltä saa varmaan valmiiksi koottuja huonekaluja... ja lisää kirjoja.

"Kaunein kirjani" -titteli vaihtuu hyllyssäni aika ajoin; nyt se on Marjut-tyttäreltäni toissa jouluna saamani Miina Savolaisen "Maailman ihanin tyttö", jonka netti-esittelystä uskallan julkaista oheisen kuvan. 

Miina Savolainen on kirjoittanut kirjaansa omistuskirjoituksen kultaisella musteella juuri minulle (Marjutin hieman liioitellun luonnehdinnan perusteella):

Jouluna 2012 "Outille, Maailman Ihanimmalle Tytölle ja Rakkaalle Äidilleni! 
Kerro oma ainutkertainen tarinasi kuvin ja sanoin. Kirjoita se kevein ja totuudellisin riimein - omalla ainutlaatuisella kielelläsi - omalla äänelläsi. Anna muoto tämän maailman kertomista odottaville tarinoille - anna ääni äänettömille - tee todeksi oma rikas sisäinen maailmasi - sinussa oleva kipu ja kauneus! Kirjoita sielusi vapaudesta - piirrä esiin oman elämäsi ääretön arvokkuus, jokaisen elollisen olennon pyhyys. Löydä oma tarinasi tämän maailman kaikista taideteoksista - lue se kaikkien kirjojen sivuilta. Katso itseäsi ja sinussa olevaa pientä, tämän maailman kauneuteen luottavaa tyttöä, katso rakastavasti ja hellästi. Kirjoita runo, jonka vain sinä voit tehdä."

Tuossa ehkä syy, miksi kaikki kirjani jäävät kotiin. Linkissä on tietoa Miina Savolaisen teoksesta, jonka mestarilliset valokuvat ovat hänen ottamiaan, iki-ihana taidegrafiikka Pia Långin ja upea graafinen suunnittelu Miina Savolaisen ja Minna Luoman:

http://www.voimauttavavalokuva.net/kuvakirja.htm

P.S. Olin jo ehtinyt kirjoittaa tämän jutun, kun huomasin, että Teemalla alkaa 3.2. sarja, jossa Miina Savolainen opastaa perhevalokuvien voimauttavaa käyttöä:
http://yle.fi/yleisradio/ajankohtaista/miina-savolaisen-luotsaama-valokuvan-voimaa-sarja-aloittaa-yle-teeman-valokuvan-kevaan

Olof Palmen ruusumeri

Ruotsin pääministeri Sven Olof Palme murhattiin Tukholmassa 28.2.1986. Olimme seuraavana päivänä käymässä tapahtumapaikalla. Mieheni kuvasi kansalaisten tuoman valtaisan, ihmisen korkuisen tulipunaisen ja tuoksuvan ruusumeren, johon mekin veimme omamme. Oli järkyttävää ajatella, että murha oli tapahtunut vain muutamaa tuntia aiemmin.

YK:n päivä: Unifemin äitiä muistellen

Tänään muistelen taas perinteisesti aikoja, jolloin järjestimme Ruovedellä YK:n päivän rauhanmarsseja ja -juhlia. Vuosia sitten emännöin jo eläkkeellä olleen YK:n apulaispääsihteeri Helvi Sipilän (k. 2009) vierailua Ruovedellä, kun hän kävi perustamassa sinne Unifemin paikallisyhdistyksen (United Nations Development Fund for Women). Huomaavainen vieraamme oli etukäteen ottanut selvää Ruoveden nähtävyyksistä. Kuvassa silloinen kirkkoherra Lauri Riihijärvi esittelee Sofia Magdalenan kirkon aarteita.

Kierroksen jälkeen illastimme rennoissa tunnelmissa puhellen niitä näitä. Helvi Sipilä kertoili tarinoita YK-vuosiltaan ja kehui kovasti entistä työtoveriaan Martti Ahtisaarta. Hän oli kuulemma hyvin arvostettu henkilö maailmalla. Suomessa häntä ei ainakaan kovin yleisesti silloin tunnettu. "Siitä miehestä kuullaan vielä", sanoi vieraamme. Eipä tainnut itsekään aavistaa puhuvansa tulevasta presidentistä ja Nobelin rauhan-palkinnon saajasta.
Helvi Sipilä oli välitön ja mukava persoona, jonka kanssa koko maailma tuli hyvin toimeen. Hän olisi ollut varmaan pettynyt, kun Suomi jäi YK:n turvaneuvoston ulkopuolelle. Tässä tietoa hänen lempilapsestaan:

http://www.unwomen.fi/historia

Ostamalla UNICEF-tuotteita
annat lapselle paremman tulevaisuuden.

Tee ostoksesi helposti verkkokaupassa:
http://www.unicef.fi/myynti.

Voit tutustua laajaan kortti- ja 
lahjatavaravalikoimaan ja tehdä tilauksesi.

Muistot albumeiksi

Tyttäreni Marjut innostui tekemään tyttärelleen skräppialbumia. Tässä muutama
sivu. Kovin muodikkaasta harrastuksesta on julkaistu myös kirja. Me opiskelimme taideoppilaitoksessa kollaasien tekoa; sama periaatehan tässäkin hommassa on.

Leikealbumit ovat arvokkaita muistoja tuleville polville. Näissä esimerkeissä on käytetty ilmeisesti askarteluliikkeen materiaaleja, mutta vain mielikuvitus on rajana. Viimeiset halaajat ovat vuonna 2004 edesmennyt mieheni ja minä 1971. Klikkaa kuva isommaksi.

Hjalmar-sedän Indian 100 vuotta sitten

Isäni Kaliforniaan muuttanut Hjalmar-setä lähetti sukulaisilleen kuvan, jossa hän esittelee uutta Indian-motskariaan vuonna 1912. Tehdas sijaitsi Kaliforniassa ja valmisti aluksi moottoroituja polkupyöriä. En tiedä, onko kuvassa sellainen vai oikea moottoripyörä.

Glada Kallen tintamareski

Tintamareski (ransk. théâtre tintamarresque) on ilveilyteatteri, jossa henkilöt ja tausta on maalattu näyttelijöiden ja yleisön välissä olevaan levyyn tai verhoon. Hahmojen kasvojen kohdalla on reiät, joihin esiintyjät pujottavat päänsä. Joskus myös käsille tai jaloille on tehty omat reikänsä. Tintamareskia on käytetty jo keskiajalla Etelä-Euroopassa. Ruotsiin sen toi koomikko "Glada Kalle" USA:sta 1910-luvulla. Pohjois-maissa tintamareskit olivat huvitilaisuuksissa suosittuja 1900-luvun alussa. Niissä oli usein mahdollista kuvauttaa itsensä.

Kortissa tätini mies ja ystävätär pitävät hauskaa Vihtorina ja Klaarana tintamareskissa 1930-luvun alkupuolella. Kuvattu Kotkassa.

Vaatetusalan opiskelijoita 1930-luvulla

Suuria pulavuosia ei huomannut ainakaan muodissa. Mallit olivat vaihtelevia ja niissä suosittiin yksityiskohtia: koristenappeja, paljetteja, vöitä ja kontrastivärejä. Valuvista kankaista tehtyjen hameiden ja leninkien helmat pidentyivät nyt polven alapuolelle. Suosittuja kankaita olivat silkit, sorsetit ja ohuet silkkivillat.

Hyvät ompelimot olivat arvossaan, mutta valmisvaateteollisuuskin alkoi saada jalansijaa. Äitini, joka olisi täyttänyt 100 vuotta viime joulukuussa, opiskeli alaa tuohon aikaan. Hänestä tuli taitava muotisuunnittelija ja mallimestari.

1930-luvun valokuvissa huomioni kiinnittyy kuitenkin kampauksiin: hiukset olivat lyhyet ja pehmeästi laineilla kehystäen kasvoja. Usein käytettiin sivujakausta. Äitini (1911-1994) istuu kuvassa vasemmalla.

Propaganda-Aseveljien henkistä sodankäyntiä

Propaganda-Aseveljet oli  talvi- ja  jatkosotien  aikainen  järjestö, jonka perustivat lauluntekijä Reino "Palle" Palmroth ja Aunuksen Radion päällikkönä ja reporttina toiminut Pekka Tiilikainen. Järjestön tarkoitus oli tuottaa viihteellisiä  asemiesiltoja tukemaan henkistä sodankäyntiä. Arijoutsi, aikansa luetuin suomalainen pakinoitsija, avusti säännöllisesti Propaganda-Aseveljien Hopeatorvet-lehteä.

Viihdytyskiertueporukka Simolan asemalla 1942 odottamassa 

radan korjausta pommituksen jäljiltä. Vänrikki Arijoutsi 

keskellä ja hänen takanaan tummahiuksinen Arvo Koskimaa, 

Syyspihlajan alla -tangon säveltäjä. Luulisin, että näyttelijä 

Leo Riuttu on 3. oikealta. Isäni on 3. vas. tangon vieressä.

Talvisodan jälkeen Propaganda-Aseveljien kärkijoukko perusti yhdessä Valtion tiedotuslaitoksen kanssa Puolustusvoimain viihdytystoimiston, jonka rintamille ja sotasairaaloihin suunnattu toiminta käynnistyi 27.6.41. 

Uusi Suomi 7.7.2009: "Viihdytystoimintaa jatkui sodan loppuun saakka. 

Vain muutama päivä ennen Neuvostoliiton suurhyökkäystä kesäkuussa 1944 kenraalimajuri Aaro Pajari tarjosi reservidivisioonalleen Kannaksella Kreivitär Maritzan ulkoilmanäytöksenä. Kymmenisen päivää myöhemmin sama joukko yritti lähes samassa maastossa pysäyttää venäläiset Kuuterselässä."

Erilaisia kesiä

Olen joskus kuvannut tyttäreni jääkaapin oveen magnetoimat muistot, joissa poseeraavat 14-vuotias angorakissamme Musetta eli Mussu (1985-1999) viimeisenä kesänään sekä mieheni Jyri (1944-2004) 8-vuotiaana Pörri-koiransa kanssa. Onnellisen oloiset kaverukset  viettivät ensimmäistä kesäänsä samassa talossa, jossa vietän kesiäni. Taustalla Kotvion saha, joka nyt on omakotialue.

Piknikillä 1931

Kotkalaiset nuoret retkeilivät 1920-30 -luvuilla lähisaarissa, kuten nykynuoretkin. Tänään vain rantaudutaan mukavilla moottoriveneillä ja musaa kuunnellaan ihan erilaisilla soittimilla. Kahvitermarin tilalla on usein toisenlainen pullo. Kuvassa on romanttisempi piknikki. Veivattavan matkagrammarin lautasella pyörii varmaankin Malmstenia, joka oli ajan idoli. Isäni osasi paljon Jorin iskelmiä ja lauloi niitä säestäen itseään maniskalla. Monilla unohtumattomilla saarireissuilla sain myöhemmin olla itsekin mukana. Retkelle lähdettiin aina suurella sukulais- ja ystäväjoukolla. Kuvassa äitini oikealla. Kuvan on napannut isäni. 

Regina von Emmeritz syntyi Ruovedellä

Topelius kirjoitti historiallisen näytelmänsä Regina von Emmeritz vuonna 1852. Näytelmän tapahtumat keskittyvät Emmeritzin linnaan Frankenissa kolmikymmen-vuotisen sodan aikana. Teatterissa Reginaa esitti Ida Aalberg. Eino Leinon suomennos on vuodelta 1899.

Oskar Merikanto sävelsi näytelmän oopperaksi Ruoveden Kantolassaan  ja sitä esitettiin Suomalaisessa Oopperassa, jonka perustajiin säveltäjä kuului. Hän toimi myös sen ensimmäisenä kapellimestarina.

Kuva "Kuninkaan kaarti" on Regina von Emmeritz -esityksestä vuodelta 1918. Vuosiluvun perusteella kyseessä on teatterinäytös; ooppera valmistui vasta 1920. Kuvassa mieheni isoisä Sulo Halinen 3. vas.

Vanhasta Veckans Krönika -lehdestä (löytyi Ruoveden vintiltämme)

"...Även då Oskar Merikanto skenbart vilar ut på sitt fagra Kantola vid Ruovesi är han flitigt verksam som tonsättare - som bäst med komponerandet av operan Regina von Emmeritz. Många fagra visor ha också uppsätt därute i skötet av den natur, vars innersta röst och väsen han känner så väl och älskar så varmt. En rysk kritiker har i tiden om Oskar Merikantos tidigare sånger träffande sagt att de äro "den finska stugan med de blå ögonen bakom rutan"...