Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kirjoja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kirjoja. Näytä kaikki tekstit

30. heinäkuuta 2017

Vanhoja paperiruusuja 114-vuotiaalle kirjalle, Runebergille ja Valfrid Vaseniukselle, Naisasialiitto Unionin perustajajäsenelle


114-vuotias kirjani 'Runeberg Suomen kansan runoilijana', kuvaillut Valfrid Vasenius, on kestänyt monenlaista: pelastettu kirjaston poistomyynnistä. Itse olen käyttänyt tätä työkirjana Ruoveden kultt.siht. ominaisuudessa. Sidonta erinomainen, kansikin vielä ehjä, mitä nyt tunnelmallista pientä kulumaa. Painettu WSOY:ssä Porvoossa 1903. Teksti on mielenkiintoista ja elävää. Kertoo paljon myös kaskujen muodossa ihmisestä nimeltä Johan Ludvig. Kirjan alussa on vielä ehjä silkkipaperi suojaamassa runon kuninkaan kuvaa.

Wikipedia tietää: Gustaf Valfrid Vasenius (1848-1928 Helsinki) oli kirjallisuudentutkija.Vasenius oli 1880–1887 Helsingin yliopiston estetiikan ja kirjallisuushistorian dosentti ja yliopiston kirjaston amanuenssi 1877–1892 sekä varakirjastonhoitaja 1892–1902. Vuosina 1902–1908 hän oli Suomen ja Pohjoismaiden kirjallisuushistorian ylimääräinen professori. Hän oli opettajana myös koulussa ja kirjoitti kirjallisuuskritiikkiä ja yhteiskunnallisia ja kulttuuriaiheisia kirjoituksia muun muassa Valvojaan, jonka perustajia hän oli. Vasenius oli myös Naisasialiitto Unionin perustajia.

http://www.naisunioni.fi/historia

12. huhtikuuta 2016

Otavan kirjailijakuvasto 1958


Otavan vuonna 1958 tai -59 (viimeisimmät teokset vuodelta -58) julkaisema pahvinen kirjailijakuvastokansio on suljettu kanttinauharusetilla. Kansio sisältää 92 seepiasävytteistä A4-kokoista irtokuvaa takanaan tiedot kirjailijoista ja heidän vuoteen -58 mennessä ilmestyneistä teoksistaan. Vanhimpana Shakespeare ja nuorimpana Paavo Haavikko. Kansion kannessa esittelyteksti:
 "Valikoima kirjallisuutemme ja maailmankirjallisuuden suurten hahmojen sekä 
nykyhetken tunnetuimpien koti- ja ulkomaisten kirjailijoiden kuvia kauniina syväpainojäljennöksinä." 
Mallikuviksi valitsin Paavo Haavikon ja Friedrich von Schillerin: 
Hymiö smileMallikuviksi valitsin Haavikon ja Schillerin. Mukana on 23 naiskirjailijaa eli miesvoittoinen kuvasto.


Eräs naiskirjailijoista kansiossa on Paavo Haavikon puoliso Marja-Liisa Vartio (1924-1966), runoilija ja prosaisti, jota pidetään yhtenä kotimaisen romaanin uudistajista.

Marja-Liisa Vartio teoksessa "Kaikki naiset näkevät unia":
“--ja sitten taas vihaan tehdä mitään, koska minulla on ikään kuin huono omatunto siitä että kaikki mitä minä teen on turhaa ja aivan väärin tehty, että minun pitäisi tehdä jotain muuta, ja odotan vain että minulle selviäisi mitä minun pitäisi tehdä enkä kuitenkaan tee mitään.”

15. joulukuuta 2015

Maunulan Yhteiskoulun uuden rakennuksen vihkiäistilaisuudesta 7.5.1959

Ote Maunulan Yk:n vuosikertomuksesta 1958-1959. Itse kävin Maunulan Yhteiskoulussa luokat I (1957-1958) II (1958-1959) ja III (1959-1960). Kolmannen jälkeen siirryin äitini pyynnöstä lähempänä olevaan Käpylän Yhteiskouluun. 
Pääsin Maunulassa mukaan historialliseen tapahtumaan. Koulumme oli Viipurin Realikoulun evakkokoulu, joka oli sijoitettu osittain Helsingin Kallioon Vaasanrinteen Yksityislyseoksi sekä Maunulan kansakouluun vuokralle. Siinä minäkin kävin ennen uuden talon valmistumista. Olimme iltavuorossa, koska kansakoulu oli aamuvuorossa. Muistan, että pulpetti piti tyhjentää, kun koulu päättyi. Kerran unohdin, ja joku oli kähveltänyt juuri isältäni Haaparannasta tuliaisiksi saamani hienon penaalin, uuden mustetäytekynän ja muutakin pientä. 
Uutta koulutaloa Kuusikkotielle rakennettiin jo ja pääsimme 1959 muuttamaan tilavaan, valoisaan ja innostavaan kouluumme.
Rakennuksen vihkiäistilaisuus järjestettiin helatorstaina 7.5.1959. Paikalla oli arvokasta väkeä kouluhallinnosta ja myös kaupunginjohtaja Arno Tuurna, joka piti juhlapuheen Maunulan Yhteiskoulun (entisen Viipurin Realikoulun, Maanviljelys- ja Kauppalyseon) kunniaksi. Hieno ja liikuttava puhe on liian pitkä toistettavaksi tähän.
Itse sain kunnian olla mukana juhlassa esiintyneessä lausuntakuorossa, josta tiedot selviävät seuraavista skannauksista. Alussa on luokanvalvojamme, pastori Kaarlo Mäkisen juhlapuheen loppuosa. Puhe oli sen ajan tyyliin kirkollisisänmaallinen.
Olin innokas runoilija ja lausuja ja todella iloinen 13-vuotias päästessäni mukaan esiintymislavalle Viipurin Realikoulun entisistä oppilaista kootun aikuiskuoron ja nuorista koottujen tyttö- ja poikakuorojen joukkoon, minulla oli oma pieni soolokin. Palkkioksi saimme Fazerin Sekalaisia.

Seuraavassa selviää kunkin kuoron osuudet. Pidin erityisesti tuosta Viipurin valot -runosta, jonka myötä ajatukseni riensivät oman sukuni evakkoreissuihin Säkkijärveltä ja Virolahden rajan taakse jääneiltä saarilta. Isänikin oli rannikkopatteristossa puolustamassa juuri Viipurinlahtea. Herkkänä tyttönä kyyneleetkin valuivat poskilla.
Klikkaa isoiksi tekstit...








5. helmikuuta 2014

Runeberg 210 vuotta, ja lippu aina vain liehuu

Ylioppilas Johan Ludvig toimi opiskelurahoja ansaitakseen kapteeni 
af Enehjelmin lasten kotiopettajana Ruoveden Ritoniemen talossa 1825-26, jolta ajalta Valfrid Vasenius (linkki) kertoo 1903 julkaistussa kirjassaan hauskan sattumuksen:


"Kapteeni af Enehjelmille tuli Ruovedelle vieraisille Vaasan kuvernööri Wärnhjelm. Vierasvarainen isäntäväki kestitsi yhtä hyvin häntä kuin hänen ajuriansa. Mutta rouva Enehjelm ei uskaltanut antaa kuskille paljon väkeviä, peläten ettei tämä sitten matkalla voisi kunnollisesti suorittaa tehtäviään. Siitä ajuri rupesi soimaamaan taloa, ja Runebergille, joka astui etehiseen juuri kun kuvernööri teki lähtöä, emäntä valitti ettei tietänyt miten menetellä. Runeberg meni silloin kuskin luo ja kehotti häntä herkeämään herjaamasta. Mutta kun mies talonväen kuullen yhä jatkoi, niin "maisteri" antoi hänelle kunnon korvapuustin, niin että ajuri kellahti melkein hevostensa jalkoihin. Siitäpä hämmästys syntyi: maisteri oli lyönyt kuvernöörin kuskia! Rouvakin huolestui, kun kuvernööri samassa tuli ulos ja kuski alkoi katkerasti valittaa maisterin väkivaltaa. Mutta saatuaan kuulla syyn kuvernööri puristi Runebergin kättä ja virkkoi että kuritus oli hyvin ansaittu."

Kuvassa Ritoniemen piharakennus skannattuna Ruoveden kesäesitteestä 1997, jolloin järjestimme siellä nykyisen isäntäväen kanssa Vänrikki Stoolin tarinoiden 150-vuotisnäyttelyn. Renkituvaksikin kutsuttua taloa on muutettu ja laajennettu vuosien varrella. Keskellä on alkuperäinen vänrikin tupa.

20. tammikuuta 2014

Valokuva voimauttaa kirjahullun kirjahyllyn

Tämä juttu ei oikein sovi blogiotsikon "Vanhaa paperia vain" alle, mutta olkoon. Ajattelin tässä viedä kirppikselle kaikki muut paitsi runo-, taide-, tieto-, elämäkerta- ja kuvakirjani. Moinen luopumisajatus johtuu täyteen ahdetusta kirjahyllystäni; teoksia lojuu siellä sun täällä. 
Tarkastelin juuri hyllyn sisältöä ja totesin, että yksikään kirja ei lähde mihinkään; siirtyvät vain epäasiallisista paikoista lisähyllyyn (joka on hankittava jostain). Uuden kirjahyllyn kokoaminen on yksinäiselle leskelle pelottava urakka, seinähyllyjen kiinnittäminen vielä pelottavampi. Kirppikseltä saa varmaan valmiiksi koottuja huonekaluja... ja lisää kirjoja.


"Kaunein kirjani" -titteli vaihtuu hyllyssäni aika ajoin; nyt se on Marjut-tyttäreltäni toissa jouluna saamani Miina Savolaisen "Maailman ihanin tyttö", jonka netti-esittelystä uskallan julkaista oheisen kuvan. 
Miina Savolainen on kirjoittanut kirjaansa omistuskirjoituksen kultaisella musteella juuri minulle (Marjutin hieman liioitellun luonnehdinnan perusteella):


Jouluna 2012 "Outille, Maailman Ihanimmalle Tytölle ja Rakkaalle Äidilleni! 
Kerro oma ainutkertainen tarinasi kuvin ja sanoin. Kirjoita se kevein ja totuudellisin riimein - omalla ainutlaatuisella kielelläsi - omalla äänelläsi. Anna muoto tämän maailman kertomista odottaville tarinoille - anna ääni äänettömille - tee todeksi oma rikas sisäinen maailmasi - sinussa oleva kipu ja kauneus! Kirjoita sielusi vapaudesta - piirrä esiin oman elämäsi ääretön arvokkuus, jokaisen elollisen olennon pyhyys. Löydä oma tarinasi tämän maailman kaikista taideteoksista - lue se kaikkien kirjojen sivuilta. Katso itseäsi ja sinussa olevaa pientä, tämän maailman kauneuteen luottavaa tyttöä, katso rakastavasti ja hellästi. Kirjoita runo, jonka vain sinä voit tehdä."

Tuossa ehkä syy, miksi kaikki kirjani jäävät kotiin. Linkissä on tietoa Miina Savolaisen teoksesta, jonka mestarilliset valokuvat ovat hänen ottamiaan, iki-ihana taidegrafiikka Pia Långin ja upea graafinen suunnittelu Miina Savolaisen ja Minna Luoman:

http://www.voimauttavavalokuva.net/kuvakirja.htm

P.S. Olin jo ehtinyt kirjoittaa tämän jutun, kun huomasin, että Teemalla alkaa 3.2. sarja, jossa Miina Savolainen opastaa perhevalokuvien voimauttavaa käyttöä:
http://yle.fi/yleisradio/ajankohtaista/miina-savolaisen-luotsaama-valokuvan-voimaa-sarja-aloittaa-yle-teeman-valokuvan-kevaan

27. huhtikuuta 2013

Eräs sotamuisto kirjahyllystäni

Kansallisen veteraanipäivän innoittamana etsiskelin isäni sotamuistoja. Tässä runokirja, jonka etuaukeamalle hän on kirjoittanut: "Olen korjannut tämän runokirjan talteen sodan jaloista, maantienojasta. Kannaksen Seivästön kylässä syyskuun alussa 1941."


Sain pian tämän postaukseni jälkeen seuraavat tiedot Juhalta, kiitos!
http://www.yivoencyclopedia.org/article.aspx/Kvitko_Leyb

Wikistä: Kvitko pidätettiin Neuvostoliiton juutalaisvastaisen kampanjan aikana tammikuussa 1949. Vuonna 1952 hänet tuomittiin kuolemaan syytettynä maanpetoksesta ja ammuttiin. Hänen maineensa puhdistettiin vuonna 1955... 

5. joulukuuta 2012

Pyhän Nikolauksen juhla

Joulupukin esi-isän, Pyhän Nikolauksen muistopäivää vietetään Niilon ja Nikon nimipäivänä 6. joulukuuta sekä katolisessa että ortodoksisessa kirkossa, jossa häntä muistellaan myös viikoittain joka torstai. Hollannissa pantiin Nikolauksen päivän aattona heinillä ja kauroilla täytetyt lasten kengät oven ulkopuolelle hartaasti odotetun vieraan hevosta varten.


Olen aikaisemmin kertonut kauneimmasta kirjastani Mestarimaalauksia, josta on myös hollantilaisen Jan Steenin (1626-1679) teos. Hän on elävästi kuvannut Pyhän Nikolauksen päivän juhlaa omassa kodissaan: kiltit lapset ovat saaneet namuja ja leikkikaluja, mutta itkevä poika näyttää jääneen lahjoitta. 
Jan Steen on suurimpia kykyjä niiden laatukuvamaalareiden joukossa, joita sanotaan 1600-luvun Hollannin pienoismestareiksi (he maalasivat pienikokoisia teoksia). Laatukuvamaalarit olivat aikansa "valokuvaajia".

25. lokakuuta 2012

Pepi matkasi mantelimaasta Suomeen 2001

Sisareni Auli Wahlbergin kirjoittama ja kuvittama lorukirja Mantelimaasta Suomeen kertoo espanjalaisesta Pepito-löytökoirasta ja tämän suomalaisista eläinystävistä. Loruissa tutustutaan kurjen liiketoimiin, sammakon ja hanhen kuorolauluun sekä sirkusnallen temppuihin. Saamme tietää myös, mitä tapahtuu, 
kun Mirri väsyy sillin makuun, ja kuinka käy hukkien köydenvedossa. Auli on kuvaamataidonopettaja, jonka kanssa julkaisimme yhdessä kirjan Kosketan eilistä 2006. Loppuunmyydyssä kirjassa on runojani höystetty Aulin maalauksilla.


Kuvassa Espanjan Fuengirolasta hylättynä löytynyt kirjan päähenkilö. Ihanin tuntemani seurakoira alkaa olla jo vanhus, mutta vielä vilkas ja pirteä. Se on useasti päässyt käymään isäntäväkensä kanssa myös entisessä kotimaassaan.

10. lokakuuta 2012

Aleksis Kivi: Kyllä minusta vielä puhutaan

Eräs kirjahyllyni luetuimmista kirjoista on Veijo Meren vuonna 1973 Otavan kustantamana ilmestynyt Aleksis Stenvallin elämä. Se on paras Kivi-elämäkerta, jonka olen lukenut.  Tohdin lainata tähän katkelman kirjan loppupuolelta Aleksis Kiven päivän kunniaksi:


"Tuusulan taiteilijasiirtolassa lapsuutensa viettänyt Antti Halonen kuuli seudun ihmisten muistoja Kivestä ja tallensi ne kirjaansa Taiteen juhlaa ja arkea. Sen mukaan nälän heikontama keppiinsä tukeutuva Kivi lähti usein liikkeelle veljensä mökistä. Albert väitti, ettei veli liikkunut ulkona, mitä nyt pari kertaa kuljeskeli mökin takana metsässä. Hän meni taloihin, joissa häneen oli suhtauduttu ystävällisesti. Hän tuli sisälle ääneti ja arastellen, istui oven suuhun penkille ja alkoi pyöritellä lakkiaan. Kaikki tiesivät, että Albert piti häntä suoranaisessa nälässä. Eräs sen aikaisista emännistä kertoi, että Kivi oli näille retkille lähtiessään tavallista valoisammalla päällä ja uskaltautui vaivattoman tuntuisesti ihmisten seuraan. Koskaan hän ei saanut kohtausta, alkanut huutaa ja valittaa. Hänen täytyi olla selvillä tilansa vaihteluista ja osata arvioida kuntonsa ja kestävyytensä. Kivi ilahtui kuin lapsi, kun hänelle tarjottiin kahvia. Sitä hän harvoin Albertin mökissä sai. Sai ainakin kerran, kun oli emännän nimipäivä. Kivi oli ihastellut kahvikuppia ja toivonut että saisi juoda siitä toistekin kahvia. Hän liikkui paljon sinä kesänä ja kävi kaukanakin. Hän myös jutteli, joskus jopa innokkaasti. Hän oli vakuuttanut: Kyllä minusta vielä puhutaan.
Kerran Kivi oli istunut Albertin mökin portailla ja sanonut: Kyllä ne hyvät herrat minulle laakereita kantavat, mutta ei niistä nälkä lähde." Alla postikortti Kiven kuolinmökistä kymmenien vuosien takaa ja valokuva viime vuodelta. Nykyisin se näyttää täysin erilaiselta ja pienemmältä.

30. syyskuuta 2012

Muistot albumeiksi

Tyttäreni Marjut innostui tekemään tyttärelleen skräppialbumia. Tässä muutama
sivu. Kovin muodikkaasta harrastuksesta on julkaistu myös kirja. Me opiskelimme taideoppilaitoksessa kollaasien tekoa; sama periaatehan tässäkin hommassa on.


Leikealbumit ovat arvokkaita muistoja tuleville polville. Näissä esimerkeissä on käytetty ilmeisesti askarteluliikkeen materiaaleja, mutta vain mielikuvitus on rajana. Viimeiset halaajat ovat vuonna 2004 edesmennyt mieheni ja minä 1971. Klikkaa kuva isommaksi.

27. syyskuuta 2012

Sosialistisia julisteita ja Majakovski


Ostin vuonna 1988 Neuvostoliitosta sosialistista realismia esittelevän julistekirjan, jonka kaikki työt ovat alansa mestarin, venäläisen Viktor Ivanovin (1909-1968) ateljeesta lähtöisin. Monille tutuiksi tulleet poliittiset julisteet ovat sykähdyttäviä katsojasta riippumatta. Kirjan aukeaman teokset puhuvat varmaan puolestaan. Vieressä runoilija Majakovskia esittävä juliste, jonka tekstiä en ymmärrä. Majakovski on yksi paljon lukemistani ja pitämistäni neuvostoajan runoilijoista. Näitä julisteita myydään netissä ja Helsingin venäläisessä kirjakaupassa, jossa on paljon muutakin kaunista tavaraa.

21. syyskuuta 2012

Sinitaivaan vapaudessa

Pidän miljoonien muiden lukijoiden tavoin Richard Bachin Lokki Joonatanista. 
Se on kirja elämisen riemusta, vapaudesta ja itsensä toteuttamisen rajattomista mahdollisuuksista. Alla liitää kuvaamani naurulokki sinitaivaan vapaudessa Järvenpäässä. Olisiko itse Joonatan. Toivottavasti Richard Bach on selvinnyt jokin aika sitten sattuneesta vakavasta lento-onnettomuudestaan.


Lokki on usein runojeni symbolilintu. Kuvassa on kirjani aukeama, jolla kuvituksina sisareni taiteilemat lokit.

19. elokuuta 2012

Antoni Tàpies ja Barcelona lumosivat jo varhain

Antoni Tàpies (1923-2012) kuuluu lempitaiteilijoihini. Ostin Tàpies-kirjani parikymmentä vuotta sitten innoittajakseni, ja sen pohjalta olen saanut paljon visuaalisia ideoita. 
Tàpies on vakituisesti sohvapöydälläni vieraittenikin selailtavana; jotkut pitävät, toiset eivät. 
Antonio Tàpies oli katalonialainen, ja kirjanikin on painettu Barcelonassa, joka on yksi lempikaupungeistani.

18. elokuuta 2012

Kaunein kirjani

Kotikirjastoni kaunein kirja on Edv. Richterin Mestarimaalauksia vuodelta 1919. Se on aikansa kirjapainotekniikan hieno edustaja, monien sukupolvien käsissä sopivasti kulunut ja taiteen taianomaista energiaa säteilevä. Teoksen kuvat on liimattu erikseen omille sivuilleen ja siinä on nahkaselkä kultapainatuksin. Tämän graafisen aarteen äärellä voin vain hämmästellä sekä itse kirjaa että siinä esiteltyjen taiteilijoiden nerokkuutta. Richterin teos on minulle arvokas myös tunnesyistä: sain sen lahjaksi anopiltani ensimmäisellä visiitillä.


Kuvasin aukeaman italialaisen Giovanni Battista Moronin (1520-1578) räätäliä esittävän maalauksen kohdalta. Rekvisiittana äidinäitini Sofian (1874-1943) käytössä patinoituneet Fiskarsin räätälinsakset.  Sofia kuoli jo 3 vuotta ennen syntymääni, mutta hänen paljon käytetyistä taikasaksistaan välittyvä rakkaus tuntuu käsissäni, uskokaa tai älkää. Sofian taidot periytyivät ainakin äidilleni ja sisarelleni. Minä leikkelen mieluiten paperia.

20. heinäkuuta 2012

Paluumatka Runoilijan tien entisyyteen

Olen joskus saanut lahjaksi Ruoveden Kotiseutuyhdistykseltä Juhani Valannon 1998 julkaiseman kirjan Matka entisyyteen, S/S Tarjanne 90 vuotta. (Nyt jo 104 vuotta). Siinä kerrotaan paitsi Näsijärven sisävesilaivoista myös monipuolisesti Ruoveden rikkaasta kulttuurihistoriasta taiteilijoineen.


Lainaus kirjasta: "Tarjanne on ainutlaatuinen elävä muistomerkki menneitten sukupolvien elämänmuodosta, sillä voi todella tehdä matkan entisyyteen, Suomen kauneimpiin maisemiin Runoilijan tiellä. Siellä voi kokea sen saman lumon, joka on saanut niin monet kymmenet suomalaiset taiteilijat luomaan parhaita teoksiaan. On varmaan myös ainutlaatuista koko maailmassa, että sama laiva on samaa reittiä samoina vuoropäivinä kyntänyt jo yhdeksän vuosikymmentä." 

16. heinäkuuta 2012

Naksha-kirja Bangladeshista

Muutamalla markalla vuosia sitten ostamani Naksha-kirja kertoo Bangladeshin käsityöperinteistä. Kuvassa oleva Garo-tyylinen kori on Mymensinghista. Suomalaiset maahantuojat vakuuttavat, että heidän artikkelinsa ovat peräisin vain sellaisilta tuottajilta, jotka eivät käytä lapsityövoimaa.

28. helmikuuta 2012

Petroskoissa painettu Kalevala

Kirjahyllyssäni on 55-vuotias neuvostoliittolais-Kalevala suomeksi. Lainaan tähän osan Otto Wille Kuusisen kirjoittamien 19-sivuisten alkusanojen viimeisestä kappaleesta:
"Maksim Gorki kiinnitti monessa yhteydessä huomiota Kalevalan rikkaaseen sisältöön ja runollisuuteen. Hän piti sosialistisen kulttuurin ja eritoten nykyajan runouden kehitykselle hyödyllisenä tarkkaavaista tutustumista vanhaan kansanrunouteen, sen sisäisten pyrkimysperäin oivaltamista.
  

Kalevalaa tutkiessaan voi nykyajan lukija arvostaa karjalais-suomalaisen kansan muinaisten esivanhempain optimismia, kun ne suurissa vaikeuksissa ja hengen-vaaroissa karun ja tylyn luonnon keskellä, kamppailussa lukuisia vihollisia vastaan ulmasivat suurenmoisissa runoissaan toiveensa lopullisesta voitosta pimeyden voimien yli."
Karjalais-suomalainen kansaneepos, kuvittanut O. Stronk
Karjalan ASNT:n kustannusliike, Petroskoi 1956.
Kannen ja etu- ja nimilehden sekä ornamentit ja runojen alkukirjaimet
suunnitellut ja laatinut N. Rodionova. Alkusanat Otto Wille Kuusinen