Talviurheilumuistoja kisojen alla

Ennen oli kivaa kotona talvikisojen aikaan: Uusi Asa-radio oli auki, kukin teki askareitaan ja välillä kokoonnuttiin toosan viereen jännäämän Hakulista ja kumppaneita, Noposen ja Tiilikaisen nostatuksin. Luin Yhteishyvä-lehdestä, että tv:n ääressä vietetään olympialaisten aikaan useita tunteja päivässä. Telkkarin seurassa vielä läppäri. Twitter kuulemma tuo lisäarvoa; sieltä saa nopeimmin uutiset. Ja seuran pitää kuulemma olla hyvää. Meille riitti oma perhe, ja kuunteleminen oli hauskaa, kun selostajat suorastaan runoa väänsivät. 

Isäni oli kova hiihtämään, osallistui vielä yli-ikämiehenäkin tullilaitoksen kisoihin. Tässä ollaan Torniossa ja kuvassa on myös äskettäin edesmennyt Eero Mäntyranta. Isä ja Eero merkitty tekstein kuvaan.  Asa-radion kuva on netistä. Samanlainen kuin meillä, mutta kovaääniskaapissa oli vähemmän suojarimoja.

Valokuva voimauttaa kirjahullun kirjahyllyn

Tämä juttu ei oikein sovi blogiotsikon "Vanhaa paperia vain" alle, mutta olkoon. Ajattelin tässä viedä kirppikselle kaikki muut paitsi runo-, taide-, tieto-, elämäkerta- ja kuvakirjani. Moinen luopumisajatus johtuu täyteen ahdetusta kirjahyllystäni; teoksia lojuu siellä sun täällä. 

Tarkastelin juuri hyllyn sisältöä ja totesin, että yksikään kirja ei lähde mihinkään; siirtyvät vain epäasiallisista paikoista lisähyllyyn (joka on hankittava jostain). Uuden kirjahyllyn kokoaminen on yksinäiselle leskelle pelottava urakka, seinähyllyjen kiinnittäminen vielä pelottavampi. Kirppikseltä saa varmaan valmiiksi koottuja huonekaluja... ja lisää kirjoja.

"Kaunein kirjani" -titteli vaihtuu hyllyssäni aika ajoin; nyt se on Marjut-tyttäreltäni toissa jouluna saamani Miina Savolaisen "Maailman ihanin tyttö", jonka netti-esittelystä uskallan julkaista oheisen kuvan. 

Miina Savolainen on kirjoittanut kirjaansa omistuskirjoituksen kultaisella musteella juuri minulle (Marjutin hieman liioitellun luonnehdinnan perusteella):

Jouluna 2012 "Outille, Maailman Ihanimmalle Tytölle ja Rakkaalle Äidilleni! 
Kerro oma ainutkertainen tarinasi kuvin ja sanoin. Kirjoita se kevein ja totuudellisin riimein - omalla ainutlaatuisella kielelläsi - omalla äänelläsi. Anna muoto tämän maailman kertomista odottaville tarinoille - anna ääni äänettömille - tee todeksi oma rikas sisäinen maailmasi - sinussa oleva kipu ja kauneus! Kirjoita sielusi vapaudesta - piirrä esiin oman elämäsi ääretön arvokkuus, jokaisen elollisen olennon pyhyys. Löydä oma tarinasi tämän maailman kaikista taideteoksista - lue se kaikkien kirjojen sivuilta. Katso itseäsi ja sinussa olevaa pientä, tämän maailman kauneuteen luottavaa tyttöä, katso rakastavasti ja hellästi. Kirjoita runo, jonka vain sinä voit tehdä."

Tuossa ehkä syy, miksi kaikki kirjani jäävät kotiin. Linkissä on tietoa Miina Savolaisen teoksesta, jonka mestarilliset valokuvat ovat hänen ottamiaan, iki-ihana taidegrafiikka Pia Långin ja upea graafinen suunnittelu Miina Savolaisen ja Minna Luoman:

http://www.voimauttavavalokuva.net/kuvakirja.htm

P.S. Olin jo ehtinyt kirjoittaa tämän jutun, kun huomasin, että Teemalla alkaa 3.2. sarja, jossa Miina Savolainen opastaa perhevalokuvien voimauttavaa käyttöä:
http://yle.fi/yleisradio/ajankohtaista/miina-savolaisen-luotsaama-valokuvan-voimaa-sarja-aloittaa-yle-teeman-valokuvan-kevaan

Roswitan nepparit ja Victorian silmäneulat

Saksalainen Herbert Bauer patentoi nepparin vuonna 1885. Tässä Roswita -neppareiden kaunis pakkausarkki. En tiedä Roswitan oikeaa ikää; kuva on kuitenkin löytynyt vanhasta ompelurasiasta. Julkaisin Roswitan kuvan jo aiemmin, mutta tyttäreni toi tuliaisiksi minulle loistokuntoisen neppariarkin, jonka oli tilannut huuto.netistä. Hauska yllätys.

Samasta ompelurasiasta löytyi myös kansio, joka sisältää silmäneulapakkauksia: "Prinzess Victoria Feinste Frauennadeln Lang". Silmäneulojen numerot ovat 3, 7 ja 9. Kolmosia ja seiskoja on vielä jäljellä. Luulisin, että saksalaiset neulat on nimetty Englannin kuningatar Victorian esikoisen, myös Victoriaksi kastetun tyttären mukaan; hänestähän tuli 1858 Saksan keisari Fredrik III:n puoliso. Victoria -nimisiä kuninkaallisia on tosin paljon muitakin. Kansio on kuvitettu 1930-luvun tyyliin, mutta en tiedä, milloin se on painettu. Skannasin tähän kansion molemmat puolet.

Saksan keisarinna Victoria kruunajaisasussaan (Wikipedian mukaan) sekä neulapakkaus kansiosta. Silmäneula on vanha keksintö; ollut käytössä jo 40 000 vuotta. Victorian pukuun on tarvittu aika paljon taitavien ompelijoiden neulanpistoja.

Erik Bruunin joulutunnelma 1962

Taiteilija Erik Bruun on piirtänyt tämän kortin Suomen Punaiselle Ristille ja se on lähetetty jouluksi 1962. Bruun ei minun esittelyäni kaipaa, joten tässä linkki:

http://bruundesign.com/11

Pari modernia joulukorttia 1969

Tietoja taiteilija Olavi Vepsäläisestä, jonka piirtämä kortti yllä.
http://www.kuvataiteilijamatrikkeli.fi/fi/taiteilijat/1605

Tämä kortti on 1950 syntyneen Kai Kujasalon piirtämä. Hän on tehnyt paljon muun muassa äänilevyjen kansia, julisteita ja lastenkirjoja, joista on saanut kymmeniä palkintoja Suomessa ja ulkomailla.
1998 Grafia ry valitsi hänet vuoden graafikoksi. Hän valmistui Mainosgraafikkojen koulusta 1972 ja 1980 alkaen hänellä on ollut oma studio. Levynkansia Kujasalo on tehnyt etenkin J. Karjalaiselle, johon tutustui 1970-luvun mainostoimistoaikoinaan.

Jazzia Ruovedellä 1964: "Ei mitä tahansa tingeltangelia"

Anoppini, pianisti Sirkka Koskenalan kirjoittama konserttiarvostelu 

Ruovesi-lehdessä tammikuussa 1964

Ajankohtainen vanha Kultapossu: Koulut on käytävä!

Aloitin mainosgraafikon työni pian opintojeni päätyttyä pankissa, jonka nimi oli juuri lyhentynyt Postisäästöpankista Postipankiksi. Leoniassa en enää ehtinyt työskennellä, saati Sammossa tai Danske Bankissa. Postipankin mainososastolla tehtiin muun ohella jo 1958 perustettua lastenlehteä, josta kiitos kuuluu edesmenneelle FM Mirjami Makkoselle, PSP:n luovalle mainospäällikölle. Lehti ilmestyi kymmenen kertaa vuodessa, ja sen sekä aidolla kullalla päällystetyn säästöpossun lapset saivat kerättyään Leijonakantiselleen 25 mk. Levikki oli lopulta melkein 400 000 kpl.
Oli hienoa kuulua Kultapossukerhoon, jossa saattoi edetä Suurmestariksi asti. Yleissivistävän ja viihteellisen lehden varsinainen tehtävä oli tutustuttaa lapset pankkimailmaan ja säästäväisyyteen. Pääosassa oli itse Kultapossu kavereinaan Simo Sikuliini, Leo Leijona ja monet muut sankarit.

Mainostöiden lisäksi suunnittelin ja taitoin lehden ulkoasun sekä kirjoittelin siihen loruja ja tarinoita. Kesäisen kansikuvan toukokuun 1981 numeroon piirsi tuttuun tapaansa taiteilija Veikko Savolainen alias Joonas.

Tässä näytteeksi oheisen lehden juttu otsikolla KOULUT ON KÄYTÄVÄ:

"Peipposen ja kottaraisen, kuten useimpien muidenkin lintujen, on opeteltava oikea laulun nuotti. No jaa, kana pääsee vähällä, koska kaakattaminen on helpompaa. Perussävelmä peipon laulussa on aina sama, sillä peipon on laulettava peipposen laulua. Ja tämän sävelmän löytyminen sukupolvesta toiseen on mahdollista aivojen antamien herkkien ohjeiden perusteella.

Tutkijat väittävät löytäneensä lintujen laulusta murteellisia eroavuuksia. Saattaa siis olla niin, että Näsijärven rantaniittyjen kiurut livertelevät hieman eri tyyliin kuin Lohjanjärven kiurut. Kummatkin ovat opetelleet laulunsa kauan seudulla oleskelleilta vanhemmiltaan, jotka vuorostaan ovat opetelleet nuotin omilta vahemmiltaan."

http://www.suomenluonto.fi/sisalto/artikkelit/kuuntele-peipon-aanessa-maailman-riemu/

Koiraspeipposen kuva Wikipedian vapaista kokoelmista

Ei ole enää markkoja taskussa, kokoelmissa kuitenkin

Suomen setelimarkkoja kokoelmistani. Tuossa punaisessa kympissä on allekirjoittajana Urho Kekkonen ja vuosiluku 1945. Muistan lapsena käyttäneeni samanlaista. Violetissa kaksikymppisessä, ruskeassa kympissä ja vihreässä vitosessa on vuosiluku 1939. Näitä löytynee myös setelien myyntisivuilta. Arvoa en tiedä; en todellakaan ole mikään numismaatikko.

Satasesta markaksi

Vuoden 1963 rahauudistuksessa käyttöön otettu setelisarja perustui jo vuodesta 1955 käytössä olleisiin, Tapio Wirkkalan suunnittelemiin seteleihin. Tähän skannaamani markka sekä sininen vitonen ovat mielestäni kauneimpia rahojamme. Vanhojen seteleiden keräilyarvoon vaikuttavat paitsi kunto ja vuosiluku, myös sarjanumerot ja allekirjoittajat. 
Olin seitsemäntoista, kun rahauudistus teki satasesta markan ja toi pennit uudelleen käyttöön. Vähän aikaa piti totutella uusiin arvoihin ja siihenkin, että miljoonääriksi oli enää turha tavoitella; entinen milli olikin nyt kymppitonni. 

Koteihin alettiin ostaa elektroniikkaa ja autojen tuontisäännöstely lopetettiin. Vuosikymmenen lopulla autoja olikin jo lähes 800 000. Etelänmatkat alkoivat ja myös Neuvostoliitosta tuli suosittu matkailukohde. Vuonna 1963 markan ostovoima oli vielä 10 kertaa suurempi kuin vuonna 2001.

Eräs sotamuisto kirjahyllystäni

Kansallisen veteraanipäivän innoittamana etsiskelin isäni sotamuistoja. Tässä runokirja, jonka etuaukeamalle hän on kirjoittanut: "Olen korjannut tämän runokirjan talteen sodan jaloista, maantienojasta. Kannaksen Seivästön kylässä syyskuun alussa 1941."

Sain pian tämän postaukseni jälkeen seuraavat tiedot Juhalta, kiitos!
http://www.yivoencyclopedia.org/article.aspx/Kvitko_Leyb

Wikistä: Kvitko pidätettiin Neuvostoliiton juutalaisvastaisen kampanjan aikana tammikuussa 1949. Vuonna 1952 hänet tuomittiin kuolemaan syytettynä maanpetoksesta ja ammuttiin. Hänen maineensa puhdistettiin vuonna 1955... 

Picasson Mies ja lammas

Päivitän vanhan juttuni, koska tänään on kulunut 40 vuotta Picasson kuolemasta. Kuollessaan 8.4.1973 hän oli 91-vuotias.

Cannesin ja Nizzan välillä sijaitseva Vallauris on yksi Picasso-kaupungeista; hän asui siellä 1948-1955. Tähän jaksoon sijoittunut Korean sota näkyi mestarin tuotannossa. 

Vallaurisin vuosinaan Picasso teki paljon keramiikkaa jatkaen näin alueen ikivanhaa kulttuuriperinnettä. Taiteilijan kiinnostus keramiikkataiteeseen alkoi hiipua 1949, ja hän oli jo muuttamassa muualle, kun Vallaurisin asukkaat antoivat taiteilijalle tehtäväksi kaupungin kappelin koristamisen; syntyi rauhankappeli kuuluisine teoksineen. Vuodesta 1959 se on ollut kansallinen War and Peace -museo.

Kortissani vuodelta 1954 on Picasson 

Mies ja lammas -patsas, jonka hän lahjoitti Vallaurisin kaupungille ehdolla, että lapset saavat vapaasti kiipeillä sen päällä. Taiteilija ei kommunistina koskaan myöntänyt teoksen Hyvä paimen -kytköstä, vaikka mielestäni tuossa lahjoitusehdossakin on piilomerkitys: Sallikaa lasten... 

Picasson omin sanoin: 
"Mies voisi kannatella vaikka sikaa. Veistoksessa ei ole mitään symboliikkaa, vain pelkkää kauneutta".

Ompun kekseliäs pääsiäistipu

Lainaus Postikorttiyhdistys Apollon Omppu-sivulta: Omppu-kerho on perustettu marraskuussa 1995. Kerho toimii postikorttitaiteilija Osmo ”Omppu” Omenamäen ja keräilijöiden yhdyssiteenä sekä edistää hänen tuotantonsa keräilyä, tutkimusta ja julkaisua. Toiminta kattaa koko Suomen. Kerholaiset kokoontuvat muutaman kerran vuodessa erilaisten tapahtumien yhteydessä. Kerho julkaisee Omppu-kerholehtä, jossa luetteloidaan taiteilijan tuotantoa ja julkaistaan tiedotteita. Jäsenetuna voi ostaa numeroituja kortteja.
En ole jäsen, mutta minulla on muutama sukulaisilleni lähetetty Omppu-kortti. Tässä pääsiäisen läheisyyteen sopiva. 

Mouru-orkesterin maaliskuinen konsertti

Tämän maaliskuisen kortin olen lähettänyt äidilleni Hauhon Torvoilan kylästä, jossa vietimme ystäväni kanssa ihanan hiihtolomaviikon aitohämäläisessä maalaistalossa 1960-luvun alussa. Kortin viesti:
"Olemme olleet täällä jo 2 päivää. Kyllä on hauskaa tämä oikea maalaiselämä. Olemme hiihtäneet hiihtokorttimme jo melkein täyteen. Tulimme juuri saunasta ja navetassakin kävimme. Siellä oli tosi iso sika ja pieniä possuja sekä vasikoita ym.   Tulen sunnuntaina."
Kortti on saksalaista alkuperää, painon tunnus FAIKH. Ostettu kyläkaupan korttitelineestä. Kustantajasta löysin vain tämän nettitiedon:
http://www.catawiki.com/catalog/postcards/publisher-as-on-card/688867-faikh

Joseph Alanen ja Kalevala

Kalevalaisten Naisten Liitto julkaisi tamperelaisen taiteilija Joseph Alasen (1885-1920) Kalevala-aiheisen korttisarjan 1970-luvun puolivälin tienoilla. Teokset valokuvasi Anssi Mellblom ja painoi Uusi Kivipaino Oy Tampereella. Kuvassa korttisarjan kansion kansikuva; kortit olen lähettänyt ystäville aikoja sitten.

Kansion esittelytekstin lähteenä kustantaja on käyttänyt Aune Lindströmin teosta Joseph Alanen Kalevalan kuvittajana (Kalevalaseuran vuosikirja 1974):
Lyhennelmä: Alasen tuotannosta valtaosa, yli 100 teosta on Kalevala-aiheisia maalauksia. Tyyliltään ne edustavat 1900-luvun alulle ominaista jugendia. Teoksissaan hän sovelsi muinaissuomalaisia ja myöhempiä kansantaiteen koristeornamentteja, osaksi myös itämaista ornamentiikkaa.

Joseph Alanen -haulla löytyy ainakin Googlesta paljon taiteilijan Kalevala-aiheita.
Kuva toimii linkkinä:

Olof Palmen ruusumeri

Ruotsin pääministeri Sven Olof Palme murhattiin Tukholmassa 28.2.1986. Olimme seuraavana päivänä käymässä tapahtumapaikalla. Mieheni kuvasi kansalaisten tuoman valtaisan, ihmisen korkuisen tulipunaisen ja tuoksuvan ruusumeren, johon mekin veimme omamme. Oli järkyttävää ajatella, että murha oli tapahtunut vain muutamaa tuntia aiemmin.

Francian Madonna Münchenista

Italialainen renessanssitaiteilija Francesco Francia, oik. Raibolini (1450-1517) syntyi Bolognassa ja oli kultaseppä ennen taidemaalariksi ryhtymistään. Hän maalasi etupäässä alttaritauluja ja muotokuvia. 

Jouluna 1938 lähetettyyn korttiin kuvattu Madonna-teos kuuluu Münchenin 
Alte Pinakothek -museon aarteisiin. Kortin on painanut F.A. Ackermanns Kunstverlag Münchenissa. Kortti on hieman nuhraantunut 74-vuotisella vaelluksellaan, mutta teosta voi ihailla netissäkin:

http://commons.wikimedia.org/wiki/File:Francesco_francia,_adorazione_del_bambino.JPG

Pyhän Nikolauksen juhla

Joulupukin esi-isän, Pyhän Nikolauksen muistopäivää vietetään Niilon ja Nikon nimipäivänä 6. joulukuuta sekä katolisessa että ortodoksisessa kirkossa, jossa häntä muistellaan myös viikoittain joka torstai. Hollannissa pantiin Nikolauksen päivän aattona heinillä ja kauroilla täytetyt lasten kengät oven ulkopuolelle hartaasti odotetun vieraan hevosta varten.

Olen aikaisemmin kertonut kauneimmasta kirjastani Mestarimaalauksia, josta on myös hollantilaisen Jan Steenin (1626-1679) teos. Hän on elävästi kuvannut Pyhän Nikolauksen päivän juhlaa omassa kodissaan: kiltit lapset ovat saaneet namuja ja leikkikaluja, mutta itkevä poika näyttää jääneen lahjoitta. 
Jan Steen on suurimpia kykyjä niiden laatukuvamaalareiden joukossa, joita sanotaan 1600-luvun Hollannin pienoismestareiksi (he maalasivat pienikokoisia teoksia). Laatukuvamaalarit olivat aikansa "valokuvaajia".

Pieni näyttely: Martan joulukortteja

Martta Wendelinin joulukortteja on kertynyt jonkun verran kokoelmiini; en ole varsinaisesti niitä keräillyt. Nämä kortit ovat ikäluokalleni tuttuja, ja ainakin minulle ne tuovat mieleen lapsuuden joulut. Uusintapainoksia Wendelinin korteista myy SPR.


Viereinen kukkakortti on lähetetty 1966.

Lisää hyödyllistä tietoa:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Martta_Wendelin

Rut Bryk: Äiti ja lapsi

Tänään on 1994 kuolleen äitini 101-vuotissyntymäpäivä. Julkaisen hänen muistokseen kokoelmissani olevan kortin taiteilija Rut Brykin (1916-1999) keramiikkateoksesta "Äiti ja lapsi" (foto J.D. Barnell). Lainaus sinisellä korostetusta linkistä:

"Rut Bryk loi itsenäisenä taiteilijana ja puolisonsa akateemikko Tapio Wirkkalan rinnalla koko sodanjälkeisen ajan Suomen taideteollisuuden legendaa, joka kantoi maailmalle. Ura oli pitkä, työntäyteinen ja kansainvälinen. Brykin teoksissa oli aina eleganssia ja voimaa, mutta ne eivät puhuneet milloinkaan suurella äänellä kuten ei taiteilija itsekään mielellään tehnyt. Viimeiseksi jäänyt mittava julkinen teos, Jäävirta-reliefi valmistui 1992 tasavallan presidentin asuntoon Mäntyniemeen."

Toivotan hyvää pikkujoulua kaikille lukijoilleni!

Taiteilija Joonas: "Vain piirtämällä oppii piirtämään"

Olin aikoinani useita vuosia Postipankin mainososastolla tekemässä muun ohella Kultapossu-lehteä. Lehden kansikuvat piirsi silloin taiteilija Veikko Savolainen alias Joonas. Tässä hänen taitavasta kynästään lähtenyt vuoden 1979 joulukuun lämminhenkinen kansikuva lukuisine pienine yksityiskohtineen.

Vuoden 1982 elokuun numerossa Veikko Savolainen kertoi itsestään ja työstään (lyhennelmä):

"Sain 7-vuotiaana joululahjaksi  Iskevä Salama -sarjakuvakirjan eli Flash Gordonin, jonka oli piirtänyt Alex Raymond. Selasin sitä niin lumoutuneena, että muut joululahjat unohtuivat. Siitä päivästä lähtien olen halunnut piirtää sarjakuvia. Pienenä poikana piirsin sarjakuvia kotirintaman tapahtumista isälleni, joka oli sodassa. Kun ensimmäinen kuvani julkaistiin, olin 11-vuotias. Ammattimaisen piirtämisen aloitin 17-vuotiaana. Nimi Joonas kuului alun perin sarjakuvahahmolle, jota piirsin 21 vuotta." Lopuksi Savolainen antoi ohjeen taiteilijoiksi haluaville kultapossukerholaisille: 

"Vain piirtämällä oppii piirtämään".

https://fi.wikipedia.org/wiki/Flash_Gordon

Margrethen ja Leenan taidetumput

Tässä on kansiossani piileskellyt, 1950-60-luvulla USA:sta lähetetty, mutta Tanskassa painettu joulukortti takanaan teksti: From an original by Margrethe. Copyright L. Levison Jr. LTD 10-5607 C. Kortti on ollut maineikkaan paperialan yritys H. George Caspari Inc:in (tämä on linkki) valikoimissa. 

On syytä uskoa, että originaali on kuninkaallista alkuperää eli taiteilijanakin tunnetun Tanskan kuningattaren luomus. Sain kortista idean esitellä ystäväni, ruoveteläisen taiteilijan Leena Kulmalan ihanat, kirjotut tumput. Vielä ehtii inspiroitua neulomaan ja tekemään kirjontatöitä joululahjoiksi.

Kiitos Leenalle luvasta julkaista kuvat, jotka nappasin hänen Facebook-albumistaan. 
Alla olevien kuvien copyright on siis Leena Kulmalan.

Kotiseutumuseot ovat täynnä aarteita

Piipahdan eri paikkakuntien kotiseutu- ja muissa museoissa aina, kun sellaisen huomaan. Minulle läheisin on Ruoveden kotiseutumuseo, joka vietti kesällä 
80-vuotisjuhlaansa. 

Vanhan Suur-Ruoveden alueelta museonmäelle siirrettyihin, 1600-1800 -luvuilta peräisin oleviin rakennuksiin on kertynyt satoja, myöhemmin Museoviraston tuella luetteloituja esineitä. Siinä hommassa minäkin olin mukana ja hauskaa oli; enpä olisi monenkaan härvelin nimeä, saati käyttötarkoitusta arvannut. Lisäksi esineet kertovat entisaikojen käsityötaidoista. Yllä on ajat sitten museolle suunnittelemani kortti, jota ei saa mistään. Lisää aiheesta, varsinkin kuvan reestä toisessa blogissani, johon pääsee sinistä korostusta klikkaamalla.

Rippilapsen kirje vuodelta 1903

Äidinäitini sisar kätki rippilapsena kotitalonsa hirrenrakoon viestin, joka oli kirjoitettu 1903 ja löytyi korjaustöiden yhteydessä 1940-luvulla. Sain siitä kopion talon nykyisiltä omistajilta tehdessäni sukututkimusmatkan Liminkaan 1994.

Epätoivon ja pelon välillä. 

Nyt on sunnuntai Kesäkuun 7 päivä. Huomenna alkaa rippikoulu Limingan kirkossa. Olen toivon ja epätoivon välillä josko minä pääsen koulusta pois sitten lopussa. Äsken luin katekismuksen tuossa, sain yhteen kertaan läpi. Pitäisi ruveta lukeen piplian historiaa. Woi kun minua pelottaa kun en minä oikein osaa voi voi ja mulle pauhataan kun olen kulkenut tansseissa ja iltamissa. Kyllä minä kadun niin kovasti kun en ole käynyt pyhäkoulua voi voi ja se sairaanhoitaja on kannellut ja minulle pauhataan. Ihan tahtoo tulla itku kurkkuun väkistenkin. Kyllä se on surku jos minä en pääse (iso reikä paperissa keskellä) kyllä aivan peloissani olen siihen ep... kun pelkään niin kovasti!!!!!! Rukoilen Jumalaa auttamaan minua että minä pääsisin pois, en voi. Auta auta minua auta rakas Kaikkivaltias Isä, jos enään kelpaan sulle. Lopetan. Lopetan tämän kun en enään jaksa, enään kun niin pelkään kovasti. Voi voi voi voi voi voi voi voi. Limingassa Kesäkuun 7 p. 1903

Ilo ja riemu

Nyt on jo kulunut kaksi viikkoa siitä kun koulu alkoi. Ja jo on se loppunut. Pääsin minäkin pois koulusta ja ei pauhattukaan ollenkaan. Kiitos olkoon Jumalan sillä se oli hänen tahtonsa. Juhannuksena on rippilapset ja tiistai-iltana pitäs mennä lehittään kirkkoa 6 iltapäivällä. Maria, Aina Jukola, Anna Ojanperä, Hanna Ylitalo, Sofia Arfman, Anna Mattila, Alma Niemelä, Inga Tiusanen, Jenni Lampela, Ita Wäisänen, Maria Pasanen, Wanni Anttila. Siis juhannuksena on viimenes toimitus Limingassa Kesäkuun 26 p. 1903 Herran ehtoollinen.

Älkää maailmaa rakastako. Älkääkä mitään mitä mailmassa on.
Lihan himo ja silmäin pyyntö. Ei se ole isästä vaan se on maailmasta.
Tulevana juhannuksena mennään Pappilaan kello 5 illalla muisteleen näitä kouluaikoja. Liminka Kesäk. 1903

Jumala neuvokoon, opettakoon ja johtakoon minua vaikeiden kohtaloidenkin läpi. Jumala, Isä, anna että tämä hetki olis minulle siunaukseksi, eikä kiroukseksi. Siunaa Auta minua Isä.

Pepi matkasi mantelimaasta Suomeen 2001

Sisareni Auli Wahlbergin kirjoittama ja kuvittama lorukirja Mantelimaasta Suomeen kertoo espanjalaisesta Pepito-löytökoirasta ja tämän suomalaisista eläinystävistä. Loruissa tutustutaan kurjen liiketoimiin, sammakon ja hanhen kuorolauluun sekä sirkusnallen temppuihin. Saamme tietää myös, mitä tapahtuu, 

kun Mirri väsyy sillin makuun, ja kuinka käy hukkien köydenvedossa. Auli on kuvaamataidonopettaja, jonka kanssa julkaisimme yhdessä kirjan Kosketan eilistä 2006. Loppuunmyydyssä kirjassa on runojani höystetty Aulin maalauksilla.

Kuvassa Espanjan Fuengirolasta hylättynä löytynyt kirjan päähenkilö. Ihanin tuntemani seurakoira alkaa olla jo vanhus, mutta vielä vilkas ja pirteä. Se on useasti päässyt käymään isäntäväkensä kanssa myös entisessä kotimaassaan.

YK:n päivä: Unifemin äitiä muistellen

Tänään muistelen taas perinteisesti aikoja, jolloin järjestimme Ruovedellä YK:n päivän rauhanmarsseja ja -juhlia. Vuosia sitten emännöin jo eläkkeellä olleen YK:n apulaispääsihteeri Helvi Sipilän (k. 2009) vierailua Ruovedellä, kun hän kävi perustamassa sinne Unifemin paikallisyhdistyksen (United Nations Development Fund for Women). Huomaavainen vieraamme oli etukäteen ottanut selvää Ruoveden nähtävyyksistä. Kuvassa silloinen kirkkoherra Lauri Riihijärvi esittelee Sofia Magdalenan kirkon aarteita.

Kierroksen jälkeen illastimme rennoissa tunnelmissa puhellen niitä näitä. Helvi Sipilä kertoili tarinoita YK-vuosiltaan ja kehui kovasti entistä työtoveriaan Martti Ahtisaarta. Hän oli kuulemma hyvin arvostettu henkilö maailmalla. Suomessa häntä ei ainakaan kovin yleisesti silloin tunnettu. "Siitä miehestä kuullaan vielä", sanoi vieraamme. Eipä tainnut itsekään aavistaa puhuvansa tulevasta presidentistä ja Nobelin rauhan-palkinnon saajasta.
Helvi Sipilä oli välitön ja mukava persoona, jonka kanssa koko maailma tuli hyvin toimeen. Hän olisi ollut varmaan pettynyt, kun Suomi jäi YK:n turvaneuvoston ulkopuolelle. Tässä tietoa hänen lempilapsestaan:

http://www.unwomen.fi/historia

Ostamalla UNICEF-tuotteita
annat lapselle paremman tulevaisuuden.

Tee ostoksesi helposti verkkokaupassa:
http://www.unicef.fi/myynti.

Voit tutustua laajaan kortti- ja 
lahjatavaravalikoimaan ja tehdä tilauksesi.

Muisto Veikko Ahvenaiselta 15 vuoden takaa

Veikko Ahvenainen on suomalaisten rakastama harmonikkataiteilija, jonka konsertin järjestin Ruovedellä syyskuussa 1997. Hän suuntasi tämän jälkeen Amerikan-kiertueelle ja lähetti kiitoskortin Coloradosta 20.10.1997; tasan 15 vuotta sitten. Kortti pääsi kokoelmiini; onhan se mukava muisto virka-ajoiltani.

http://muistinmusiikkia.blogspot.fi/2012/10/muistoja-veikko-ahvenaiselta-15-vuoden.html

August III teki hyvän kaupan 1754

Taiteilijat, runoilijat ja säveltäjät tuntuvat saavan erityistä innoitusta siivekkäiltä ystäviltään. Heidät mainitaan melkein jokaisessa joululaulussa, kirkkomaalaukset ovat täynnä enkeleitä ja kirkkosävellyksissä voimme kuulla heidän sointuvaa kuorolauluaan.

Lapsuuden kiiltokuva on kaikille tuttu; jäljitelmä Rafaellon Sikstiiniläismadonnan enkelilapsesta, joka alkuperäisteoksessa seuraa ystävänsä kanssa tarkkaavaisesti, mitä yläpuolella tapahtuu. Jättiteos valmistui vuoden 1515 tienoilla Piacenzan Pyhän Sikstuksen kirkon alttaritauluksi. Vuonna 1754 Saksin vaaliruhtinas August III osti sen 20.000 dukaatilla, ja Madonna joutui Dresdenin taidemuseoon.

Minä ainakin uskon henkiolentoihin, kun näen, kuulen tai luen suurta taidetta; ilman heidän apuaan ei sellaisia teoksia luoda. Ja tämä on taivahan tosi!

Taitelijasetäni Lauri Autio

Löysin muutama vuosi sitten ABC-piirustuskoulun oppivihkon Ruovedeltä. 
Se lojui Ritoniemen talon (jossa Runeberg toimi kotiopettajana) sivurakennuksen tyhjällä ullakolla. Poimin sen talteen ja yllätyksekseni peukalopaikaksi avautui taiteilijasetäni oppilastöiden sivu. 

Lauri Autio syntyi 1915 Kymin Tiutisen saarella ja kuoli 52 vuotta sitten vain 45-vuotiaana. Valitettavasti hän ei ehtinyt saada laajempaa valtakunnallista huomiota taiteilijana; synnyinseudullaan hänet kyllä tunnetaan ja monista kymiläiskodeista löytyykin setäni tuotantoa. Kotkan kaupunginkirjastoon on hankittu Lauri Aution maalaus "Kolkkalan kylä".

ABC-piirustuskoulun kirjasta: "Lauri Aution ilmeikäs

omakuva. Tämä taitava suoritus on saanut tunnustusta

ulkomaillakin." Akvarelli oik. on Vuorisaaresta. 

Lauri Autio maalasi maisemia luonnossa suoraan kankaalle - säällä kuin säällä. Kesäisin hän retkeili "seilipaatillaan" lähisaarissa ja ikuisti Kuutsalonkin taloja ja rantoja. Setäni oli monipuolisesti lahjakas ja opetteli muun muassa englannin ja ranskan kielet; kitaraakin hän soitti taitavasti.

Minä sain usein toimia temperamenttisen ja hauskan Lauri-sedän oppaana hänen vieraillessaan Helsingissä. Ihmettelin, kuinka nopeasti hän luonnosteli kaikkea näkemäänsä - huonekasveista ihmisiin. 

Aleksis Kivi: Kyllä minusta vielä puhutaan

Eräs kirjahyllyni luetuimmista kirjoista on Veijo Meren vuonna 1973 Otavan kustantamana ilmestynyt Aleksis Stenvallin elämä. Se on paras Kivi-elämäkerta, jonka olen lukenut.  Tohdin lainata tähän katkelman kirjan loppupuolelta Aleksis Kiven päivän kunniaksi:

"Tuusulan taiteilijasiirtolassa lapsuutensa viettänyt Antti Halonen kuuli seudun ihmisten muistoja Kivestä ja tallensi ne kirjaansa Taiteen juhlaa ja arkea. Sen mukaan nälän heikontama keppiinsä tukeutuva Kivi lähti usein liikkeelle veljensä mökistä. Albert väitti, ettei veli liikkunut ulkona, mitä nyt pari kertaa kuljeskeli mökin takana metsässä. Hän meni taloihin, joissa häneen oli suhtauduttu ystävällisesti. Hän tuli sisälle ääneti ja arastellen, istui oven suuhun penkille ja alkoi pyöritellä lakkiaan. Kaikki tiesivät, että Albert piti häntä suoranaisessa nälässä. Eräs sen aikaisista emännistä kertoi, että Kivi oli näille retkille lähtiessään tavallista valoisammalla päällä ja uskaltautui vaivattoman tuntuisesti ihmisten seuraan. Koskaan hän ei saanut kohtausta, alkanut huutaa ja valittaa. Hänen täytyi olla selvillä tilansa vaihteluista ja osata arvioida kuntonsa ja kestävyytensä. Kivi ilahtui kuin lapsi, kun hänelle tarjottiin kahvia. Sitä hän harvoin Albertin mökissä sai. Sai ainakin kerran, kun oli emännän nimipäivä. Kivi oli ihastellut kahvikuppia ja toivonut että saisi juoda siitä toistekin kahvia. Hän liikkui paljon sinä kesänä ja kävi kaukanakin. Hän myös jutteli, joskus jopa innokkaasti. Hän oli vakuuttanut: Kyllä minusta vielä puhutaan.

Kerran Kivi oli istunut Albertin mökin portailla ja sanonut: Kyllä ne hyvät herrat minulle laakereita kantavat, mutta ei niistä nälkä lähde." Alla postikortti Kiven kuolinmökistä kymmenien vuosien takaa ja valokuva viime vuodelta. Nykyisin se näyttää täysin erilaiselta ja pienemmältä.