Vanhoja paperiruusuja 114-vuotiaalle kirjalle, Runebergille ja Valfrid Vaseniukselle, Naisasialiitto Unionin perustajajäsenelle

114-vuotias kirjani 'Runeberg Suomen kansan runoilijana', kuvaillut Valfrid Vasenius, on kestänyt monenlaista: pelastettu kirjaston poistomyynnistä. Itse olen käyttänyt tätä työkirjana Ruoveden kultt.siht. ominaisuudessa. Sidonta erinomainen, kansikin vielä ehjä, mitä nyt tunnelmallista pientä kulumaa. Painettu WSOY:ssä Porvoossa 1903. Teksti on mielenkiintoista ja elävää. Kertoo paljon myös kaskujen muodossa ihmisestä nimeltä Johan Ludvig. Kirjan alussa on vielä ehjä silkkipaperi suojaamassa runon kuninkaan kuvaa.

Wikipedia tietää: Gustaf Valfrid Vasenius (1848-1928 Helsinki) oli kirjallisuudentutkija.Vasenius oli 1880–1887 Helsingin yliopiston estetiikan ja kirjallisuushistorian dosentti ja yliopiston kirjaston amanuenssi 1877–1892 sekä varakirjastonhoitaja 1892–1902. Vuosina 1902–1908 hän oli Suomen ja Pohjoismaiden kirjallisuushistorian ylimääräinen professori. Hän oli opettajana myös koulussa ja kirjoitti kirjallisuuskritiikkiä ja yhteiskunnallisia ja kulttuuriaiheisia kirjoituksia muun muassa Valvojaan, jonka perustajia hän oli. Vasenius oli myös Naisasialiitto Unionin perustajia.

http://www.naisunioni.fi/historia

Uno Kurtén ihailijakuvassa

Aikansa julkkiskuvassa (erillinen painotyö) Uno Alexander Kurtén (1845 -1927), joka oli suomalainen vakuutusjohtaja. Hän valmistui filosofian kandidaatiksi 1869 ja toimi Haminan kadettikoulun matematiikan opettajana 1870–1881 sekä vakuutusyhtiö Kalevan toimitusjohtajana 1881–1925. Kollegiasessorin arvonimen hän sai 1880. Lisäksi hän oli perustamassa Suomen Merivakuutusosakeyhtiötä, Vakuutusosakeyhtiö Fenniaa ja Suomen Jälleenvakuutusosakeyhtiötä. Hän oli porvarissäädyn jäsen valtiopäivillä 1894 ja 1899 ruotsalaisessa puolueessa. Tiedot Wikipedia. Kuva omista kokoelmistani.

Kollegiasessori (коллежский асессор) oli keisarinajan Venäjällä ja myös Suomen suuriruhtinaskunnassa käytössä ollut kahdeksannen luokan virka-arvo, joka vastasi sotaväen kapteenin arvoa.

Nämä lehdet tuoksuvat vanhoilta...

Minulla on pelastettuina kaksi sidottua Allers Familj Journalin vuosikertaa, 1905 ja 1906, ullakoltamme. Näissä on hauskoja tarinoita, uutisia ja ihania vanhalla kirjapainotekniikalla valmistettuja romanttisia kuvia. Joistakin olen teettänyt julistekuviakin. Kävin 2006 Mannerheimintiellä sijaitsevassa antikvariaatissa kysymässä näiden arvoa. Omistaja vastasi, että haluatko lisää, tuolla niitä on kellarissa pinkka erään leskirouvan jäämistöstä. Lehden koko: lev. 30 cm ja kork. 39 cm. Toinen on siis 111 ja toinen 110 vuotta sitten ilmestynyt. Onnea Allersille!

Wikipedia: Allers on norjalainen viikkolehti. 

Lehteä julkaiseva Aller julkaisee myös muita lehtiä, kuten 

Se og Hør, KK ja Henne. 

Allers-lehden perustaja oli tanskalainen Carl Julius Aller, 

joka perusti lehden alkuperäisen, tanskalaisen version 

Kööpenhaminassa vuonna 1877 nimellä Illustreret Familie-Journal. 

Vuonna 1893 lehti sai ruotsalaisen versionsa, Allers Familj-journal, 

ja neljä vuotta myöhemmin, vuonna 1897, lehden norjalainen versio

ilmestyi.

Otavan kirjailijakuvasto 1958

Otavan vuonna 1958 tai -59 (viimeisimmät teokset vuodelta -58) julkaisema pahvinen kirjailijakuvastokansio on suljettu kanttinauharusetilla. Kansio sisältää 92 seepiasävytteistä A4-kokoista irtokuvaa takanaan tiedot kirjailijoista ja heidän vuoteen -58 mennessä ilmestyneistä teoksistaan. Vanhimpana Shakespeare ja nuorimpana Paavo Haavikko. Kansion kannessa esittelyteksti:

 "Valikoima kirjallisuutemme ja maailmankirjallisuuden suurten hahmojen sekä 

nykyhetken tunnetuimpien koti- ja ulkomaisten kirjailijoiden kuvia kauniina syväpainojäljennöksinä." 

Mallikuviksi valitsin Paavo Haavikon ja Friedrich von Schillerin: 

Hymiö smileMallikuviksi valitsin Haavikon ja Schillerin. Mukana on 23 naiskirjailijaa eli miesvoittoinen kuvasto.

Eräs naiskirjailijoista kansiossa on Paavo Haavikon puoliso Marja-Liisa Vartio (1924-1966), runoilija ja prosaisti, jota pidetään yhtenä kotimaisen romaanin uudistajista.

Marja-Liisa Vartio teoksessa "Kaikki naiset näkevät unia":

“--ja sitten taas vihaan tehdä mitään, koska minulla on ikään kuin huono omatunto siitä että kaikki mitä minä teen on turhaa ja aivan väärin tehty, että minun pitäisi tehdä jotain muuta, ja odotan vain että minulle selviäisi mitä minun pitäisi tehdä enkä kuitenkaan tee mitään.”

Maunulan Yhteiskoulun uuden rakennuksen vihkiäistilaisuudesta 7.5.1959

Ote Maunulan Yk:n vuosikertomuksesta 1958-1959. Itse kävin Maunulan Yhteiskoulussa luokat I (1957-1958) II (1958-1959) ja III (1959-1960). Kolmannen jälkeen siirryin äitini pyynnöstä lähempänä olevaan Käpylän Yhteiskouluun. 

Pääsin Maunulassa mukaan historialliseen tapahtumaan. Koulumme oli Viipurin Realikoulun evakkokoulu, joka oli sijoitettu osittain Helsingin Kallioon Vaasanrinteen Yksityislyseoksi sekä Maunulan kansakouluun vuokralle. Siinä minäkin kävin ennen uuden talon valmistumista. Olimme iltavuorossa, koska kansakoulu oli aamuvuorossa. Muistan, että pulpetti piti tyhjentää, kun koulu päättyi. Kerran unohdin, ja joku oli kähveltänyt juuri isältäni Haaparannasta tuliaisiksi saamani hienon penaalin, uuden mustetäytekynän ja muutakin pientä. 

Uutta koulutaloa Kuusikkotielle rakennettiin jo ja pääsimme 1959 muuttamaan tilavaan, valoisaan ja innostavaan kouluumme.

Rakennuksen vihkiäistilaisuus järjestettiin helatorstaina 7.5.1959. Paikalla oli arvokasta väkeä kouluhallinnosta ja myös kaupunginjohtaja Arno Tuurna, joka piti juhlapuheen Maunulan Yhteiskoulun (entisen Viipurin Realikoulun, Maanviljelys- ja Kauppalyseon) kunniaksi. Hieno ja liikuttava puhe on liian pitkä toistettavaksi tähän.

Itse sain kunnian olla mukana juhlassa esiintyneessä lausuntakuorossa, josta tiedot selviävät seuraavista skannauksista. Alussa on luokanvalvojamme, pastori Kaarlo Mäkisen juhlapuheen loppuosa. Puhe oli sen ajan tyyliin kirkollisisänmaallinen.

Olin innokas runoilija ja lausuja ja todella iloinen 13-vuotias päästessäni mukaan esiintymislavalle Viipurin Realikoulun entisistä oppilaista kootun aikuiskuoron ja nuorista koottujen tyttö- ja poikakuorojen joukkoon, minulla oli oma pieni soolokin. Palkkioksi saimme Fazerin Sekalaisia.

Seuraavassa selviää kunkin kuoron osuudet. Pidin erityisesti tuosta Viipurin valot -runosta, jonka myötä ajatukseni riensivät oman sukuni evakkoreissuihin Säkkijärveltä ja Virolahden rajan taakse jääneiltä saarilta. Isänikin oli rannikkopatteristossa puolustamassa juuri Viipurinlahtea. Herkkänä tyttönä kyyneleetkin valuivat poskilla.
Klikkaa isoiksi tekstit...

https://fi.wikipedia.org/wiki/Arno_Tuurna

Kirjan väliin unohtuneet Cyranon hatun töyhtösulka ja ohjaaja Max Reinhardtin valokuva

Tässä pari Egon Friedellin Uuden ajan kulttuurihistorian väliin 

isältäni jäänyttä kirjanmerkkiä:

Max Reinhardt (1873-1943), alkujaan Goldmann, oli itävaltalais-saksalainen ohjaaja ja teatterinjohtaja, joka aloitti uransa näyttelijänä 1894–1904 Deutsches Teaterissa ja toimi sitten sen johtajana. Hän yhdisti teatteriin 1906 Kammerspiele-näyttämön ja ohjasi kahdessa berliiniläisessä teatterissa 1920-luvulla sekä lisäksi Salzburgin juhlanäytäntöjä. Teatterinjohtajana Reinhardt toimi jälleen Wienissä, kunnes muutti 1933 Hollywoodiin johtamaan vaimonsa kanssa teatterikoulua. Reinhardt oli aidon atmosfäärin ja visuaalisesti tehokkaiden näyttämötunnelmien mestari, jonka kuuluisia ohjauksia ovat: Kesäyön unelma (josta ohjasi myös elokuvan), Venetsian kauppias, Kuningas Oidipus sekä operetti Orfeus Manalassa (tiedot Wikipediasta).

Tietoja Cyranosta:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Edmond_Rostand
https://fi.wikipedia.org/wiki/Cyrano_de_Bergerac

Ruovesi, kulttuurisihteerin satumaa

Ruoveden kulttuurihistoria tarjoaa ehtymättömästi ammennettavaa erilaisiin tapahtumiin. Siellä on juhlittu samaan aikaan monia Suomen taiteen suurmiehiä, kuten tällä 2003 laatimani kesäesitteen sivulla voi nähdä. 

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 150 vuotta ainakin Jean Sibeliuksen, Akseli Gallen-Kallelan ja Pekka Halosen syntymästä. Viime vuonna oli Runebergin syntymän 210-vuotispäivä. Kaikki muut paitsi Pekka Halonen vaikuttivat ja vaikuttavat edelleen merkittävästi Ruovedellä, eniten Gallen-Kallela. Pekka Halonen on nykyisen kotipaikkani juhlittu taiteilija Sibeliuksen ohella; Halosenniemi on tuossa lähellä, kuten myös Sibeliuksen Ainola. Tiedossa on paljon tapahtumia.

Samanlaiset, mutta niin erilaiset mestarimaalarit

Vasen kuva: Willem van Aelst (1627-1683) oli Hollannin merkittävimpiä asetelmamaalareita, joka pääsi 16-vuotiaana oppipojaksi Pyhän Luukkaan mestarikiltaan (Guild of Saint Luke). Van Aelst muutti 1649 Firenzeen, Toscanan suurherttua Ferdinando II de 'Medicin hovimaalariksi. Amsterdamiin hän asettui pysyvästi 1656.

Kuva oikealla: Kokoelmieni kortissa (1950-luku) on teksti: 
Eurooppa-taidekortti. Suu- ja jalkataide Kustantamo Helsinki. Kukkavihko. 
Ch. Paschen alkuperäisen, jalalla maalatun maalauksen mukaan. No. 811.
Uskomattomasta taiteilijasta en ole löytänyt tietoja.

Perinteinen joulukorttisarja tipahti taas postiluukusta. Täällä voi tehdä lisää ostoksia:
http://www.sjkkustannus.fi/aloitus.html

Paavalin jalanjäljillä Efesoksessa

Olen kuvan keskellä Efesoksen mellakkateatterissa. Olimme Ruoveden Mieskuoron kanssa retkellä tuossa raamatullisessa kaupungissa 1989.  Silloin arkeologiset työt olivat vielä kesken (kannattaa klikata isommaksi). Teatterissa oli niin hyvä akustiikka, että normaali puheääni kuului selkeänä ylimmälle penkkiriville asti. 

Apostoli Paavalin aikoihin Efesoksessa syntyi paha mellakka. Demetrios-niminen hopeaseppä valmistutti Artemiin temppelin kuvia ja hankki käsityöläisille huomattavat tulot. Hän kutsui työntekijät koolle teatteriin Paavalin käännytystyön vuoksi ja sanoi: "Miehet, te tiedätte, että meidän vaurautemme on tämän työn varassa. Mutta nyt te voitte nähdä ja kuulla, kuinka tuo Paavali on harhauttanut suuren joukon ihmisiä, ei vain täällä Efesoksessa vaan kohta koko Aasian maakunnassa. Hänhän uskottelee, että ihmiskätten luomukset eivät ole mitään jumalia. Tämä uhkaa saattaa meidän ammattimme huonoon huutoon, eikä siinä kaikki: voi käydä niin, että suuren jumalattaremme Artemiin temppeliä ei kohta enää pidetä minään ja hän menettää mahtinsa -- hän, jota koko Aasia ja koko maailma palvelee."

Efesoksen Artemis oli yksi muoto Artemis-jumalattaren 

ilmentymistä. Siinä, missä Artemis oli alun perin neitsyt

oli Efesoksen Artemis jo metsästyksen jumalattaren 

asemesta hedelmällisyyden jumalatar.

Miehet vimmastuivat ja huusivat: "Suuri on Efesoksen Artemis!" Koko kaupunki joutui kuohuksiin. Väkeä tuli virtanaan teatteriin, ja ihmiset riistivät mukaansa Paavalin makedonialaiset matkatoverit. Paavali halusi mennä kokouspaikalle, mutta opetuslapset estivät tämän. Myös muutamat maakunnan korkeat hallitusmiehet lähettivät hänelle sanan ja varoittivat häntä menemästä teatteriin, jossa vallitsi täysi sekasorto. Toiset huusivat sitä, toiset tätä, eivätkä useimmat edes tienneet, miksi oli kokoonnuttu. Sitten väkijoukon huomio kohdistui Aleksandrokseen, jota juutalaiset työnsivät esiin. Aleksandros viittasi kädellään pitääkseen puolustuspuheen. Mutta kun huomattiin, että hän oli juutalainen, kaikki alkoivat yhteen ääneen huutaa: "Suuri on Efesoksen Artemis!" Tätä kesti parin tunnin ajan.

Lopulta kaupunginsihteeri sai joukon rauhoittumaan sanomalla: "Kaikkihan tietävät, että Efesoksen kaupunki on pantu vaalimaan suuren Artemiin temppeliä ja hänen taivaasta pudonnutta kuvaansa. Tätä ei kukaan voi kiistää. Pysykää siis rauhallisina, älkää tehkö mitään harkitsematonta. Nämä miehet, jotka te toitte tänne, eivät ole temppelinryöstäjiä eivätkä liioin ole herjanneet meidän jumalatartamme. Jos Demetrios ja hänen ammattitoverinsa haluavat nostaa syytteen jotakuta vastaan, niin sitä varten on käskynhaltijat ja oikeusistuimet -- syyttäkööt siellä toisiaan. Jos teillä taas on joitakin muita vaatimuksia, ne käsitellään laillisessa kansankokouksessa. Tästä tämänpäiväisestä voi meille olla seurauksena kapinasyyte, ja meidän olisi vaikea löytää selitystä tälle mellakalle." Näin puhuen hän sai kokouksen hajaantumaan.

http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/ut/utefesolaisk.htm

Vanhoja värikuvia pelastamaan!

Tunnettu tosiasia on, että 60-70 -lukujen värikuvat ovat tuhoutumassa. Olen skannanut ja yrittänyt parannella omiani. Niitä on vain niin valtavasti...

Tässä vuosi 1970, jonka kyllä huomaa disainista: Esko Pajamiehen Askolle suunnittelema Bonanza-kalusto, Maija Isolan Marimekolle suunnittelemat Unikko-tabletit ja Antti Nurmesniemen Pehtoori-kahvipannu, jota valmisti Arabia. Harmi ettei se ole enää tallella; huutonetissä näyttää olevan arvona 150 euroa.

Vietämme kuvassa esikoisemme Mirkan 3-vuotissynttäreitä juuri valmistuneessa aravalainakodissamme Lahdessa, johon olimme muuttaneet jouluksi 1969 Helsingin Käpylästä.

Polkupyöräseikkailu TUL:n liittojuhlille Kotkasta Helsinkiin 1934

80 vuotta sitten: Silloin vielä Kotkan Tiutisen saarella asuneet ja kihloissa olleet vanhempani (viimeisessä kuvassa oikella) ja heidän ystäväpariskuntansa päättivät lähteä vuoden 1934 TUL:n liittojuhlille Helsinkiin polkupyörillä. He saivat yösijan matkan varrella uusmaalaisessa maalaistalossa, jossa ystävällinen, vain ruotsia puhunut isäntäväki tarjosi myös kunnon aamiaisen.

Kuvat: Matkalla tutustuttiin Runebergin kotimuseoon Porvoossa, Runebergin patsaalla käytiin Espalla sekä Johannes Haapasalon 1932 valmistuneella Nyrkkeilijät-patsaalla Hakaniemessä. Kaisaniemen Kasvitieteellisessä puutarhassa levähdettiin eksoottisissa tunnelmissa (viim. kuva).

Polkupyöräretki Kotkasta Helsinkiin oli aika saavutus, kun ottaa huomioon silloiset vaihteettomat, kolhot polkupyörät ja huonot maantiet. Lisäksi tytöt ajoivat hameet päällä. Voisiko heillä olla edustusasu, kun molemmilla samanlaiset... Pariskunnat olivat Tiutisen Pyrinnön aktiiviurheilijoita monessa eri lajissa, tosin äitini taisi vain hiihtää. Pahoittelen vanhojen pienikokoisten kuvien laatua. Kannattaa klikata suuremmiksi!

http://outi-autio.blogspot.fi/2012/03/perhealbumi-ystavykset-tiutisen_05.html

Vanhan pääsiäiskortin kertomaa

Herttainen pääsiäistervehdykseni! Näin on mieheni isoäidille 12.4.1960 lähettämänsä kortin taakse kirjoittanut Siiri Angerkosken käly, näyttelijä ja laulaja Aino Angerkoski.

Siiri Angerkosken aviomies Kaarlo Angerkoski syntyi Pietarin konepajan mekaanikon Karl Emil Angerkosken ja Anna Katarina Nyströmin perheen toiseksi lapseksi. Vanhempi sisar, laulaja-näyttelijä Aino Angerkoski, oli kahdeksan vuotta Kaarloa vanhempi. Perhe muutti Suomeen vuonna 1917.
Kaarlo sai syksyllä 1924 kiinnityksen Viipurin Näyttämölle ja kesällä 1926 Viipurin Työväen Teatteriin, jossa hän tapasi tulevan vaimonsa Siirin.
Useista elokuvista tuttu Aino Angerkoski (linkki) oli mieheni isovanhempien työtoveri.

Isa-tädin kuvan inspiroima juhlaleninkini

Isommassa kuvassa poseeraa äitini paras nuoruudenystävä Tiutisesta, Isa Liukko (Koisio myöh.) 20-30-lukujen taitteessa ihanassa leningissään, joka oli läpikuultavaa, isokukallista kangasta. Leningin alla oli silkkinen, musta alusosa.

Pyysin äitiäni ompelemaan itselleni samanlaisen RUK:n kurssijuhliin, jonne olin saanut kutsun hyvän koulukaverini daamiksi. Äiti oli taitava ompelija ja mallimestari; leninki oli valmis kädenkäänteesssä. 60-luvulla emme tosin löytäneet yhtä kaunista kangasta.

Runeberg 210 vuotta, ja lippu aina vain liehuu

Ylioppilas Johan Ludvig toimi opiskelurahoja ansaitakseen kapteeni 
af Enehjelmin lasten kotiopettajana Ruoveden Ritoniemen talossa 1825-26, jolta ajalta Valfrid Vasenius (linkki) kertoo 1903 julkaistussa kirjassaan hauskan sattumuksen:

"Kapteeni af Enehjelmille tuli Ruovedelle vieraisille Vaasan kuvernööri Wärnhjelm. Vierasvarainen isäntäväki kestitsi yhtä hyvin häntä kuin hänen ajuriansa. Mutta rouva Enehjelm ei uskaltanut antaa kuskille paljon väkeviä, peläten ettei tämä sitten matkalla voisi kunnollisesti suorittaa tehtäviään. Siitä ajuri rupesi soimaamaan taloa, ja Runebergille, joka astui etehiseen juuri kun kuvernööri teki lähtöä, emäntä valitti ettei tietänyt miten menetellä. Runeberg meni silloin kuskin luo ja kehotti häntä herkeämään herjaamasta. Mutta kun mies talonväen kuullen yhä jatkoi, niin "maisteri" antoi hänelle kunnon korvapuustin, niin että ajuri kellahti melkein hevostensa jalkoihin. Siitäpä hämmästys syntyi: maisteri oli lyönyt kuvernöörin kuskia! Rouvakin huolestui, kun kuvernööri samassa tuli ulos ja kuski alkoi katkerasti valittaa maisterin väkivaltaa. Mutta saatuaan kuulla syyn kuvernööri puristi Runebergin kättä ja virkkoi että kuritus oli hyvin ansaittu."

Kuvassa Ritoniemen piharakennus skannattuna Ruoveden kesäesitteestä 1997, jolloin järjestimme siellä nykyisen isäntäväen kanssa Vänrikki Stoolin tarinoiden 150-vuotisnäyttelyn. Renkituvaksikin kutsuttua taloa on muutettu ja laajennettu vuosien varrella. Keskellä on alkuperäinen vänrikin tupa.

http://www.runeberg.net/fin/c_2_7.html

Talviurheilumuistoja kisojen alla

Ennen oli kivaa kotona talvikisojen aikaan: Uusi Asa-radio oli auki, kukin teki askareitaan ja välillä kokoonnuttiin toosan viereen jännäämän Hakulista ja kumppaneita, Noposen ja Tiilikaisen nostatuksin. Luin Yhteishyvä-lehdestä, että tv:n ääressä vietetään olympialaisten aikaan useita tunteja päivässä. Telkkarin seurassa vielä läppäri. Twitter kuulemma tuo lisäarvoa; sieltä saa nopeimmin uutiset. Ja seuran pitää kuulemma olla hyvää. Meille riitti oma perhe, ja kuunteleminen oli hauskaa, kun selostajat suorastaan runoa väänsivät. 

Isäni oli kova hiihtämään, osallistui vielä yli-ikämiehenäkin tullilaitoksen kisoihin. Tässä ollaan Torniossa ja kuvassa on myös äskettäin edesmennyt Eero Mäntyranta. Isä ja Eero merkitty tekstein kuvaan.  Asa-radion kuva on netistä. Samanlainen kuin meillä, mutta kovaääniskaapissa oli vähemmän suojarimoja.

Valokuva voimauttaa kirjahullun kirjahyllyn

Tämä juttu ei oikein sovi blogiotsikon "Vanhaa paperia vain" alle, mutta olkoon. Ajattelin tässä viedä kirppikselle kaikki muut paitsi runo-, taide-, tieto-, elämäkerta- ja kuvakirjani. Moinen luopumisajatus johtuu täyteen ahdetusta kirjahyllystäni; teoksia lojuu siellä sun täällä. 

Tarkastelin juuri hyllyn sisältöä ja totesin, että yksikään kirja ei lähde mihinkään; siirtyvät vain epäasiallisista paikoista lisähyllyyn (joka on hankittava jostain). Uuden kirjahyllyn kokoaminen on yksinäiselle leskelle pelottava urakka, seinähyllyjen kiinnittäminen vielä pelottavampi. Kirppikseltä saa varmaan valmiiksi koottuja huonekaluja... ja lisää kirjoja.

"Kaunein kirjani" -titteli vaihtuu hyllyssäni aika ajoin; nyt se on Marjut-tyttäreltäni toissa jouluna saamani Miina Savolaisen "Maailman ihanin tyttö", jonka netti-esittelystä uskallan julkaista oheisen kuvan. 

Miina Savolainen on kirjoittanut kirjaansa omistuskirjoituksen kultaisella musteella juuri minulle (Marjutin hieman liioitellun luonnehdinnan perusteella):

Jouluna 2012 "Outille, Maailman Ihanimmalle Tytölle ja Rakkaalle Äidilleni! 
Kerro oma ainutkertainen tarinasi kuvin ja sanoin. Kirjoita se kevein ja totuudellisin riimein - omalla ainutlaatuisella kielelläsi - omalla äänelläsi. Anna muoto tämän maailman kertomista odottaville tarinoille - anna ääni äänettömille - tee todeksi oma rikas sisäinen maailmasi - sinussa oleva kipu ja kauneus! Kirjoita sielusi vapaudesta - piirrä esiin oman elämäsi ääretön arvokkuus, jokaisen elollisen olennon pyhyys. Löydä oma tarinasi tämän maailman kaikista taideteoksista - lue se kaikkien kirjojen sivuilta. Katso itseäsi ja sinussa olevaa pientä, tämän maailman kauneuteen luottavaa tyttöä, katso rakastavasti ja hellästi. Kirjoita runo, jonka vain sinä voit tehdä."

Tuossa ehkä syy, miksi kaikki kirjani jäävät kotiin. Linkissä on tietoa Miina Savolaisen teoksesta, jonka mestarilliset valokuvat ovat hänen ottamiaan, iki-ihana taidegrafiikka Pia Långin ja upea graafinen suunnittelu Miina Savolaisen ja Minna Luoman:

http://www.voimauttavavalokuva.net/kuvakirja.htm

P.S. Olin jo ehtinyt kirjoittaa tämän jutun, kun huomasin, että Teemalla alkaa 3.2. sarja, jossa Miina Savolainen opastaa perhevalokuvien voimauttavaa käyttöä:
http://yle.fi/yleisradio/ajankohtaista/miina-savolaisen-luotsaama-valokuvan-voimaa-sarja-aloittaa-yle-teeman-valokuvan-kevaan

Roswitan nepparit ja Victorian silmäneulat

Saksalainen Herbert Bauer patentoi nepparin vuonna 1885. Tässä Roswita -neppareiden kaunis pakkausarkki. En tiedä Roswitan oikeaa ikää; kuva on kuitenkin löytynyt vanhasta ompelurasiasta. Julkaisin Roswitan kuvan jo aiemmin, mutta tyttäreni toi tuliaisiksi minulle loistokuntoisen neppariarkin, jonka oli tilannut huuto.netistä. Hauska yllätys.

Samasta ompelurasiasta löytyi myös kansio, joka sisältää silmäneulapakkauksia: "Prinzess Victoria Feinste Frauennadeln Lang". Silmäneulojen numerot ovat 3, 7 ja 9. Kolmosia ja seiskoja on vielä jäljellä. Luulisin, että saksalaiset neulat on nimetty Englannin kuningatar Victorian esikoisen, myös Victoriaksi kastetun tyttären mukaan; hänestähän tuli 1858 Saksan keisari Fredrik III:n puoliso. Victoria -nimisiä kuninkaallisia on tosin paljon muitakin. Kansio on kuvitettu 1930-luvun tyyliin, mutta en tiedä, milloin se on painettu. Skannasin tähän kansion molemmat puolet.

Saksan keisarinna Victoria kruunajaisasussaan (Wikipedian mukaan) sekä neulapakkaus kansiosta. Silmäneula on vanha keksintö; ollut käytössä jo 40 000 vuotta. Victorian pukuun on tarvittu aika paljon taitavien ompelijoiden neulanpistoja.

Erik Bruunin joulutunnelma 1962

Taiteilija Erik Bruun on piirtänyt tämän kortin Suomen Punaiselle Ristille ja se on lähetetty jouluksi 1962. Bruun ei minun esittelyäni kaipaa, joten tässä linkki:

http://bruundesign.com/11

Pari modernia joulukorttia 1969

Tietoja taiteilija Olavi Vepsäläisestä, jonka piirtämä kortti yllä.
http://www.kuvataiteilijamatrikkeli.fi/fi/taiteilijat/1605

Tämä kortti on 1950 syntyneen Kai Kujasalon piirtämä. Hän on tehnyt paljon muun muassa äänilevyjen kansia, julisteita ja lastenkirjoja, joista on saanut kymmeniä palkintoja Suomessa ja ulkomailla.
1998 Grafia ry valitsi hänet vuoden graafikoksi. Hän valmistui Mainosgraafikkojen koulusta 1972 ja 1980 alkaen hänellä on ollut oma studio. Levynkansia Kujasalo on tehnyt etenkin J. Karjalaiselle, johon tutustui 1970-luvun mainostoimistoaikoinaan.

Jazzia Ruovedellä 1964: "Ei mitä tahansa tingeltangelia"

Anoppini, pianisti Sirkka Koskenalan kirjoittama konserttiarvostelu 

Ruovesi-lehdessä tammikuussa 1964

Ajankohtainen vanha Kultapossu: Koulut on käytävä!

Aloitin mainosgraafikon työni pian opintojeni päätyttyä pankissa, jonka nimi oli juuri lyhentynyt Postisäästöpankista Postipankiksi. Leoniassa en enää ehtinyt työskennellä, saati Sammossa tai Danske Bankissa. Postipankin mainososastolla tehtiin muun ohella jo 1958 perustettua lastenlehteä, josta kiitos kuuluu edesmenneelle FM Mirjami Makkoselle, PSP:n luovalle mainospäällikölle. Lehti ilmestyi kymmenen kertaa vuodessa, ja sen sekä aidolla kullalla päällystetyn säästöpossun lapset saivat kerättyään Leijonakantiselleen 25 mk. Levikki oli lopulta melkein 400 000 kpl.
Oli hienoa kuulua Kultapossukerhoon, jossa saattoi edetä Suurmestariksi asti. Yleissivistävän ja viihteellisen lehden varsinainen tehtävä oli tutustuttaa lapset pankkimailmaan ja säästäväisyyteen. Pääosassa oli itse Kultapossu kavereinaan Simo Sikuliini, Leo Leijona ja monet muut sankarit.

Mainostöiden lisäksi suunnittelin ja taitoin lehden ulkoasun sekä kirjoittelin siihen loruja ja tarinoita. Kesäisen kansikuvan toukokuun 1981 numeroon piirsi tuttuun tapaansa taiteilija Veikko Savolainen alias Joonas.

Tässä näytteeksi oheisen lehden juttu otsikolla KOULUT ON KÄYTÄVÄ:

"Peipposen ja kottaraisen, kuten useimpien muidenkin lintujen, on opeteltava oikea laulun nuotti. No jaa, kana pääsee vähällä, koska kaakattaminen on helpompaa. Perussävelmä peipon laulussa on aina sama, sillä peipon on laulettava peipposen laulua. Ja tämän sävelmän löytyminen sukupolvesta toiseen on mahdollista aivojen antamien herkkien ohjeiden perusteella.

Tutkijat väittävät löytäneensä lintujen laulusta murteellisia eroavuuksia. Saattaa siis olla niin, että Näsijärven rantaniittyjen kiurut livertelevät hieman eri tyyliin kuin Lohjanjärven kiurut. Kummatkin ovat opetelleet laulunsa kauan seudulla oleskelleilta vanhemmiltaan, jotka vuorostaan ovat opetelleet nuotin omilta vahemmiltaan."

http://www.suomenluonto.fi/sisalto/artikkelit/kuuntele-peipon-aanessa-maailman-riemu/

Koiraspeipposen kuva Wikipedian vapaista kokoelmista

Ei ole enää markkoja taskussa, kokoelmissa kuitenkin

Suomen setelimarkkoja kokoelmistani. Tuossa punaisessa kympissä on allekirjoittajana Urho Kekkonen ja vuosiluku 1945. Muistan lapsena käyttäneeni samanlaista. Violetissa kaksikymppisessä, ruskeassa kympissä ja vihreässä vitosessa on vuosiluku 1939. Näitä löytynee myös setelien myyntisivuilta. Arvoa en tiedä; en todellakaan ole mikään numismaatikko.

Satasesta markaksi

Vuoden 1963 rahauudistuksessa käyttöön otettu setelisarja perustui jo vuodesta 1955 käytössä olleisiin, Tapio Wirkkalan suunnittelemiin seteleihin. Tähän skannaamani markka sekä sininen vitonen ovat mielestäni kauneimpia rahojamme. Vanhojen seteleiden keräilyarvoon vaikuttavat paitsi kunto ja vuosiluku, myös sarjanumerot ja allekirjoittajat. 
Olin seitsemäntoista, kun rahauudistus teki satasesta markan ja toi pennit uudelleen käyttöön. Vähän aikaa piti totutella uusiin arvoihin ja siihenkin, että miljoonääriksi oli enää turha tavoitella; entinen milli olikin nyt kymppitonni. 

Koteihin alettiin ostaa elektroniikkaa ja autojen tuontisäännöstely lopetettiin. Vuosikymmenen lopulla autoja olikin jo lähes 800 000. Etelänmatkat alkoivat ja myös Neuvostoliitosta tuli suosittu matkailukohde. Vuonna 1963 markan ostovoima oli vielä 10 kertaa suurempi kuin vuonna 2001.

Eräs sotamuisto kirjahyllystäni

Kansallisen veteraanipäivän innoittamana etsiskelin isäni sotamuistoja. Tässä runokirja, jonka etuaukeamalle hän on kirjoittanut: "Olen korjannut tämän runokirjan talteen sodan jaloista, maantienojasta. Kannaksen Seivästön kylässä syyskuun alussa 1941."

Sain pian tämän postaukseni jälkeen seuraavat tiedot Juhalta, kiitos!
http://www.yivoencyclopedia.org/article.aspx/Kvitko_Leyb

Wikistä: Kvitko pidätettiin Neuvostoliiton juutalaisvastaisen kampanjan aikana tammikuussa 1949. Vuonna 1952 hänet tuomittiin kuolemaan syytettynä maanpetoksesta ja ammuttiin. Hänen maineensa puhdistettiin vuonna 1955... 

Picasson Mies ja lammas

Päivitän vanhan juttuni, koska tänään on kulunut 40 vuotta Picasson kuolemasta. Kuollessaan 8.4.1973 hän oli 91-vuotias.

Cannesin ja Nizzan välillä sijaitseva Vallauris on yksi Picasso-kaupungeista; hän asui siellä 1948-1955. Tähän jaksoon sijoittunut Korean sota näkyi mestarin tuotannossa. 

Vallaurisin vuosinaan Picasso teki paljon keramiikkaa jatkaen näin alueen ikivanhaa kulttuuriperinnettä. Taiteilijan kiinnostus keramiikkataiteeseen alkoi hiipua 1949, ja hän oli jo muuttamassa muualle, kun Vallaurisin asukkaat antoivat taiteilijalle tehtäväksi kaupungin kappelin koristamisen; syntyi rauhankappeli kuuluisine teoksineen. Vuodesta 1959 se on ollut kansallinen War and Peace -museo.

Kortissani vuodelta 1954 on Picasson 

Mies ja lammas -patsas, jonka hän lahjoitti Vallaurisin kaupungille ehdolla, että lapset saavat vapaasti kiipeillä sen päällä. Taiteilija ei kommunistina koskaan myöntänyt teoksen Hyvä paimen -kytköstä, vaikka mielestäni tuossa lahjoitusehdossakin on piilomerkitys: Sallikaa lasten... 

Picasson omin sanoin: 
"Mies voisi kannatella vaikka sikaa. Veistoksessa ei ole mitään symboliikkaa, vain pelkkää kauneutta".

Ompun kekseliäs pääsiäistipu

Lainaus Postikorttiyhdistys Apollon Omppu-sivulta: Omppu-kerho on perustettu marraskuussa 1995. Kerho toimii postikorttitaiteilija Osmo ”Omppu” Omenamäen ja keräilijöiden yhdyssiteenä sekä edistää hänen tuotantonsa keräilyä, tutkimusta ja julkaisua. Toiminta kattaa koko Suomen. Kerholaiset kokoontuvat muutaman kerran vuodessa erilaisten tapahtumien yhteydessä. Kerho julkaisee Omppu-kerholehtä, jossa luetteloidaan taiteilijan tuotantoa ja julkaistaan tiedotteita. Jäsenetuna voi ostaa numeroituja kortteja.
En ole jäsen, mutta minulla on muutama sukulaisilleni lähetetty Omppu-kortti. Tässä pääsiäisen läheisyyteen sopiva. 

Mouru-orkesterin maaliskuinen konsertti

Tämän maaliskuisen kortin olen lähettänyt äidilleni Hauhon Torvoilan kylästä, jossa vietimme ystäväni kanssa ihanan hiihtolomaviikon aitohämäläisessä maalaistalossa 1960-luvun alussa. Kortin viesti:
"Olemme olleet täällä jo 2 päivää. Kyllä on hauskaa tämä oikea maalaiselämä. Olemme hiihtäneet hiihtokorttimme jo melkein täyteen. Tulimme juuri saunasta ja navetassakin kävimme. Siellä oli tosi iso sika ja pieniä possuja sekä vasikoita ym.   Tulen sunnuntaina."
Kortti on saksalaista alkuperää, painon tunnus FAIKH. Ostettu kyläkaupan korttitelineestä. Kustantajasta löysin vain tämän nettitiedon:
http://www.catawiki.com/catalog/postcards/publisher-as-on-card/688867-faikh

Joseph Alanen ja Kalevala

Kalevalaisten Naisten Liitto julkaisi tamperelaisen taiteilija Joseph Alasen (1885-1920) Kalevala-aiheisen korttisarjan 1970-luvun puolivälin tienoilla. Teokset valokuvasi Anssi Mellblom ja painoi Uusi Kivipaino Oy Tampereella. Kuvassa korttisarjan kansion kansikuva; kortit olen lähettänyt ystäville aikoja sitten.

Kansion esittelytekstin lähteenä kustantaja on käyttänyt Aune Lindströmin teosta Joseph Alanen Kalevalan kuvittajana (Kalevalaseuran vuosikirja 1974):
Lyhennelmä: Alasen tuotannosta valtaosa, yli 100 teosta on Kalevala-aiheisia maalauksia. Tyyliltään ne edustavat 1900-luvun alulle ominaista jugendia. Teoksissaan hän sovelsi muinaissuomalaisia ja myöhempiä kansantaiteen koristeornamentteja, osaksi myös itämaista ornamentiikkaa.

Joseph Alanen -haulla löytyy ainakin Googlesta paljon taiteilijan Kalevala-aiheita.
Kuva toimii linkkinä:

Olof Palmen ruusumeri

Ruotsin pääministeri Sven Olof Palme murhattiin Tukholmassa 28.2.1986. Olimme seuraavana päivänä käymässä tapahtumapaikalla. Mieheni kuvasi kansalaisten tuoman valtaisan, ihmisen korkuisen tulipunaisen ja tuoksuvan ruusumeren, johon mekin veimme omamme. Oli järkyttävää ajatella, että murha oli tapahtunut vain muutamaa tuntia aiemmin.